Eletään 1990-lukua. Seison kotikyläni halki vievällä tiellä ja nojailen polkupyöräni ohjaustankoon.
Olen hetki sitten seurannut televisiosta autourheilua ja kummastellut, miksi tuollaista päästöjä tuottavaa harrastusmuotoa on edes olemassa.
Samalla mieltäni painavat sademetsien hakkuut, luonnon roskaaminen, puheet otsonikadosta ja saasteista.
Ihminen katso vetehen, ihminen katso ilmaa. Katso taakse ja etehen, näinkö rakennat tuhosi siltaa? laulamme musiikin tunneilla ahkerasti.
Vaikka olen vielä pieni, ymmärrän, että tuon Saastelauluksi nimetyn kappaleen totiset sanat sisältävät tärkeän sanoman.
Siinä pyörän selässä kotoisaa maisemaa katsellessani vannon, etten tule koskaan hankkimaan mitään menopeliä polkupyörän lisäksi.
En myöskään aio koskaan muuttaa rakkaasta kotikylästäni.
Väkeviä olivat ajatukseni tuolloin. Sittemmin olen joutunut pyörtämään päätöksiäni: jätin synnyinseudut taakseni 15-vuotiaana ja pyörän rinnalle ilmestyi auto jossain matkan varrella.
Huoli planeettamme tulevaisuudesta on silti säilynyt matkassani. Syyllisyys jäytää sisuskaluissa ja nostaa päätään muovipussia ostaessa, autoa tankatessa ja lihaa syödessä.
Pienenä paheksuin autourheilun päästöjä, mutta nykyisin huolettaa enemmän lentomatkustamisen lisääntyminen.
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on ennakoinut lentoliikenteen lähes kaksinkertaistuvan 20 vuodessa.
Sitran johtaja Mari Pantsar tosin huomautti Suomenmaan artikkelissa, että länsimaisen elämäntyylin hiilidioksidipäästöt syntyvät yllättävistäkin lähteistä, kuten tietotekniikkasektorista, joka tuottaa pian enemmän päästöjä kuin lentoliikenne.
Digitalisaation aiheuttamia päästöjä en ole aiemmin hoksannut ajatellakaan.
Maapallon lämpeneminen ja sen mukanaan tuomat ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta siitä huolimatta epäedullista kehityssuuntaa ei ole saatu muutettua.
Moni asia tuntuu menevän tärkeysjärjestyksessä ilmastoasioiden edelle. Niin sanottu ilmastoahdistus tuntuu kuitenkin lisääntyneen, mutta toisaalta pelkästä syyllistymisestä ei ole hyötyä. Toimiinkin olisi tartuttava.
Hiljattain uutisoitiin presidentti Sauli Niinistön havahtuneen ilmastonmuutokseen. Hän totesi, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan suuria tekoja valtioiden taholta unohtamatta kuitenkaan yksittäisen ihmisen panosta.
Näin minäkin uskon. Valinnoillamme on vaikutusta – niillä pienilläkin.