Kesäinen lämpö on hellinyt siihen malliin, että uimaan on täytynyt suunnata kerran jos toisenkin. Jatkuvan uimarannalle huristelun sijaan ajattelin ostaa pienen uima-altaan. Näppärän kokoinen kahluuallas löytyikin vaivattomasti lähikaupasta. Ei muuta kuin vettä kehiin!
Täyttöpuuhiin päästiin vasta iltamyöhään. Vesiletkusta tuli tietenkin vain kylmää vettä, joten lämmikettä oli kannettava sisätiloista ämpäritolkulla. Homma eteni tuskallisen hitaasti, eikä altaan vesi tuntunut lämpenevän ollenkaan. Päätimme, että jatkamme tästä huomenna. Aurinkokin varmasti lämmittää vettä hellepäivän aikana.
Työpäivän jälkeen kotona odotti puoliksi täytetty allas ja vähän muutakin. Kimmeltävän veden seassa ajelehti elämänlankansa todennäköisesti tahtomattaan katkaissut hämähäkki ja liuta muita elottomia hyönteisiä. Kimalainen kauhoi vettä henkensä edestä. Pelastin pörriäisen – tietenkin. Se tarttui kärpäslätkään väsyneenä ja kömpi kuivattelemaan terassimaton reunan alle.
Ruokaa tehdessäni silmäilin allasta ikkunan takaa. Jotain vilahti pohjalla. Jotain aika isoa! Hiippailin kuopukseni kanssa tarkkailemaan lähemmin.
Kohta pohjaa pitkin potkuroi olio, jollaista en ole maallisen vaellukseni aikana ennen nähnyt. Näky herätti samaan aikaan sekä ihastusta että selkäpiitä värisyttävää inhotusta. Oli pakko kumartua katsomaan tarkemmin. Se oli kuin kupera manteli, jolla oli jalkoina pikkuruiset tillinvarret.
Tämä kaveri mennä viipotti vedenkalvon alla, ja väliin se kätkeytyi altaan poimuihin vain siivittääkseen itsensä jälleen taianomaisiin kiepsahduksiin. Ei sillä hätää ollut. Se nautti olostaan silmin nähden.
Se on saukonpoikanen, tulkitsi tyttäreni. Parin kolmen sentin mittainen sellainen.
Ei se saukko ollut. Se oli jonkinlainen sukeltava kuoriainen, oikea vesipeto. Sulavasti etenevä menijä ei tahtonut tarttua kärpäslätkäämme saati tarjoamaamme harjanvarteen, joten se sai uiskennella ihan itsekseen. Ja mikäpä sillä oli ollessa yksin upouudessa altaassa. Me tyydyimme seuraamaan sivusta, sillä joutaahan sitä uimaan myöhemminkin.
Syönnin jälkeen palasimme altaan äärelle. Kimalainen oli jatkanut matkaansa, ja allas oli hiljainen. Mihin ihmeellinen vieraamme katosi? Nousiko se vedessä ajelehtivan vesipyssyn päälle ja suuntasi kohti korkeuksia? Vai vaaniiko se vielä jossain altaan poimuissa? Sitä tarina ei valitettavasti kerro.
Sen opetuksen kuitenkin sain, että ehkä on viisainta hankkia myös jonkinmoinen kansi altaalle.
Tai muuten on opeteltava jakamaan uimavedet entistä jalomielisemmin.