”Aika kuluu nopsaan, kun paljon tapahtuu”, laulaa sinisen talon nalle samannimisessä lastenohjelmassa. Tuo sympaattinen karvaturri on oikeassa. Aika todellakin kuluu nopeasti – joskus liiankin. Kaksi vuotta on hurahtanut kuin siivillä.
Kalenteri kääntyy pian syyskuulle, ja se merkitsee minulle eräänlaista aikakauden päättymistä. Työrupeamani Rantalakeuden riveissä päättyy tällä viikolla.
Muistan elävästi, kun saavuin Limingan toimitukseen ensimmäisen työpäivänäni aamuna. Olin uuden äärellä. Vähän jännittikin.
Siirryin tehtävään Rantalakeuden sisarlehdestä Siikajokilaaksosta. Työnkuvani ei merkittävässä määrin muuttunut, mutta toiminta-alue työ-yhteisöineen, ihmisine ja omine kuvioineen oli uusi.
Mitä näistä kahdesta viimeisestä vuodesta on jäänyt käteen? Paljon. Olen päässyt tutustumaan lakeuden elämään kaikilla aisteilla: olen tuntenut merituulen ihollani, olen maistanut höyryävän kuumaa hernesoppaa toritapahtumissa, olen todistanut ihka elävää talkoohenkeä ja kotiseuturakkautta, haistellut maaseudun tuoksuja ja kuullut lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita.
Kaiken tämän ja paljon, paljon muuta olen kokenut lakeuden ihmisten seurassa.
Työn tekemisen tiimellyksessä on nykyinen kotiseutunikin avautunut minulle aivan uudella tavalla. Asuinseutuni on saanut kasvot. Koen päässeeni ainakin himpun verran paremmin jyvälle siitä, mitä elämä näillä leveyksillä on.
Olen tuntenut olevani etuoikeutettu päästessäni tutustumaan paikallisiin ihmisiin, asioihin ja tapahtumiin. Lakeuden ihmiset ovat avanneet minulle kotiensa ovet ja sanaiset arkkunsa ja toivottaneet minut tervetulleeksi.
Se on lämmittänyt mieltä kerta toisensa jälkeen.
Muualta tänne muuttaneena olen aika ajoin potenut tietynlaista ulkopuolisuutta, ehkä juurettomuuttakin. Voi sanoa, että viimeisen kahden vuoden aikana tunne on hälventynyt. Rantalakeuden kuuteen levikkikuntaan tutustuminen on saanut minut kiintymään tähän seutuun tiukemmin.
Kiitos siitä kuuluu kaikille teille, joita olen saanut näiden kahden vuoden aikana jututtaa.
Ja kiitos myös huipuille työtovereille! Upeita tyyppejä ihan joka ikinen.
Tuntuu hassulta, että nyt ollaan jo tässä pisteessä, että on tullut aika sanoa jotain ennen lähtöä.
Hyvästi? Toivottavasti ei. Ehkä näkemiin voisi olla parempi. Se on vähemmän dramaattinen sanavalinta tähän saumaan ja jättää mahdollisuuden sille, että vielä joskus tavataan.
Sinisen talon nallen laulua mukaillen:
”Hei hei nyt ystäväin!”