Ilmestyit maisemiin samoin elkein kuin niin monet kerrat aiemminkin: haparoivin askelin, keikkuen. Ensin sait räystäät tippumaan vettä ja pian jo tiet ja luistelukentät sulamaan ja sitten tuli se yllättävä käänne juuri silloin, kun uskaltauduin vaihtamaan toppavaatteita välikausiasuihin. Tuulta, pakkasta ja tujaus luntakin. Mutta pienet harha-askeleesi eivät enää säikäytä, sillä tulosi on jo huomattu. Kevät, olet täällä taas.
Monenlaisista merkeistä on voinut jo hyvän aikaa havaita, kuinka pohjoinen pallonpuolisko kallistuu hiljalleen kohti aurinkoa ja terminen kevät lähestyy. Vielä ei elohopea jaksa pysytellä pysyvästi nollan yläpuolella, mutta kaukana siitä ei enää olla.
Lupauksen uudesta alusta voi tuntea kaikilla aisteilla: se tuoksuu lumen alta paljastuvassa märässä maassa, kuuluu lintujen laulussa ja jääkannen alta vapautuvan veden liplatuksessa.
Se tuntuu auringonsäteiden hipaisuna poskipäillä ja näkyy paluumatkalla olevissa joutsenissa.
Kevätaurinko kurkistelee sälekaihtimien välistä jo hyvissä ajoin aamutuimaan. ”Möngi ulos sieltä kolostasi, tule ulos!”, se tuntuu huutelevan.
Maa alkaa versoa uutta elämää kuin käskystä, ja kaikki näillä leveyksillä tavatut elämänmuodot heräilevät yksi toisensa jälkeen eloon.
Lämpö ei herätä henkiin ainoastaan luontoa, vaan se aiheuttaa jotain kummaa liikehdintää myös ihmismielessä. Yhtäkkiä tekee mieli hakeutua ulkoilmaan entistä useammin.
Tekee mieli ostaa uudet lenkkitossut rikkinäisten tilalle, vetäistä ne jalkaan ja kipaista ulos.
Tämä sama oireilu näyttäisi olevan käynnissä monella. Ihmiset ovat hypänneet sankoin joukoin ulkoiluvaatteisiin ja suunnanneet lenkkipoluille ja pyöräteille haistelemaan kauan kaivattua vuodenaikaa.
Kylänraitilla liikkuessa välillä aivan hämmästyy, missä tätä ihmispaljoutta on koko pitkän talvikauden ajan pidätelty.
Kevään tuoma uuden aikakauden alku tuntuu meidän perheessä tänä vuonna erityisen konkreettisesti.
Alkaa olla vuoden päivät siitä, kun löimme ensimmäisen kerran lapiot ostamaamme maatilkkuun ja aloimme rakentaa omaa kotitaloa. Rakennusaika on vaatinut tietynlaista asennoitumista, ja elämää on eletty rakennustyömaan etenemisen ehdoilla – joskus tuskastumiseenkin asti.
Intensiivinen elämänvaihe on ollut jännittävä, tunteikas ja myös työllistävä seikkailu, jonka tulokset näkyvät onneksi muuallakin kuin vain minun ja mieheni silmänympäryksien syventyneissä uurteissa ja tummentuneissa alusissa.
Talon valmistumisen hetki alkaa olla pian käsillä.
Olemme siis todellakin uuden alun äärellä.