Toverini kyykkivät jossain kaukana horisontissa. Kapuan mättäältä toiselle ja tähyilen mustikanvarpuja. Marjat ovat jo kadonneet joutuisampien poimureihin. Seuranani on liuta iniseviä sääskiä ja lisäksi muutamia ahnaita paarmoja, jotka kaartelevat ympärilläni välipalan toivossa. Säikyn metsänpohjassa vilistäviä hämähäkkejä ja mietin, mitä kaikkea aluskasvillisuuden seassa möngertääkään.
Tätä oli marjametsä minun nuoruudessani. Ei se aina herkkua ollut. Siellä minä haaveilin ahkerampien jalanjäljissä ja sain kai jotain poimittuakin. Loppujen lopuksi taisin kuitenkin olla aina se, joka könköili autoon laihimman saaliin kanssa.
Marjastuksesta on kehkeytynyt minun silmissäni jonkinmoinen ahkeruuden ja kunnollisuuden mittari. Mitä enemmän ikää on karttunut, sitä enemmän olen huomannut joutuvani osalliseksi marjastamiseen liittyvään vertailuun.
Näihin aikoihin alkaa utelu siitä, kenellä on vielä edellisvuoden marjoja pakastimessa ja kuka on kerennyt pakastamaan jo uusia. Mansikoiden osalta on olennaista kertoa, mistä marjat löytyivät ja millä hinnalla. Jos joku on vaivautunut poimimaan marjat itse, on sekin tietenkin tuotava esille.
Pian tämän jälkeen puheisiin nousevat metsämarjat, otollisimmat marja-apajat, marjastustavat ja nopeus, jolla kukanenkin saa marjaämpärinsä täytettyä. Ahkerimpien marjastajien puheita kuunnellessa ei voi kuin huokailla ja ihmetellä. Veisipä marjastusvietti minuakin noin – kuin kunnon emäntää konsanaan!
Marjakausi on aihe, joka nousee keskusteluun ja uutisotsikoihin joka ikinen vuosi. Meitä nykyihmisiä ei ainoastaan muistuteta marjojen kypsymisestä vaan myös kannustetaan poimintapuuhiin. Tänä vuonna marjastaminen on ollut pinnalla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Arktiset aromit ry:n Marjakaveri-kampanjaa on rummutettu entistä lujemmin. Myös 4H on brändännyt oman Satosankarit-toimintansa tukeakseen nuorten työllistymistä ja marjateollisuutta. Toiminta on rantautunut lakeudellekin.
Ulkomaalaisia sesonkipoimijoita ei näillä näkymin metsissämme nähdä, joten vaarana on, että metsämarjat jäävät poimimatta. Toki moni meistä poimii oman tarpeensa verran, mutta marjateollisuuden tarpeet saattavat hyvinkin jäädä täyttymättä. Meistä suomalaisista kun ei yksin ole marjasatoa keräämään – näin meille on moneen kertaan toitotettu.
Meillä taitaa nyt olla edessämme näytön paikka. Metsissämme kypsyy ennässato. Eiköhän poimita se sieltä pois? Luulisi, että viimeaikainen marjauutisointi olisi saanut meidät sen verran sisuuntumaan, että saamme marjat poimittua ilman sen suurempia ongelmia.
Ei muuta kuin ämpäri kainaloon, saappaat jalkaan ja metsään.
Mirko Kovalainen
mirko.kovalainen@rantalakeus.fi