Tässä yhtenä iltana sen teimme. Haimme lasten kanssa liukurit varastosta ja suuntasimme yksissä tuumin läheisen puiston mäennyppylän huipulle. Moni muu oli käynyt ilakoimassa kumpareella jo ennen meitä, ja lumi olikin pakkautunut kovaksi kuoreksi maan pintaan. Pakkanen oli viimeistellyt mäenrinteen paikoin hyvinkin liukkaaksi. Olosuhteet olivat siis juuri täydelliset mäenlaskua ajatellen. Jostain kumman syystä muita mäenlaskijoita ei näkynyt mailla halmeilla. Mäki oli yksin meidän.
Niin se alkoi meidän mäenlaskukausi. Ja voi pojat, että me laskettiin. Ylös ja alas kerta toistensa jälkeen. Ensimmäiset arastelevat laskut vaihtuivat kisailuksi ja hassutteluksi. Minäkin istahdin liukurin kyytiin, nostin jalat irti maasta ja annoin hyppyrillä varustetun alamäen viedä. Yritin liu’uttaa menopeliäni mahdollisimman pitkälle. Muutaman harjoituslaskun jälkeen pääsin jo melko kunnioitettavan pituisiin luisuihin.
Kymmenien toistojen jälkeen jäin kukkulan huipulle seuraamaan minua hurjempien mäenlaskijoiden suorituksia. ”Tämä on tosi hauskaa!” kuului lasten suusta.
Kohta perinteinen tyyli ei enää riittänyt, vaan mäkeä tultiin alas hyppyristä takaperin ja sitten mahallaan. Väliin liukurista yritettiin jo virittää jonkinlaista lumilautaa. Se touhu kaatui omaan mahdottomuuteensa.
Pian isoveli tarjosi pikkusiskolle selkänsä. ”Tule kyytiin, mennään!”.
Ja niin he menivät alas mäkeä ja nauroivat mennessään. ”Ei sattunut yhtään!” kuului iloinen kiljahdus alhaalta laskutoimituksen jälkeen.
Siinä lasten riemukasta ja yllättävän sopuisaa menoa katsellessani ajattelin, kuinka pienestä ilo on joskus kiinni. Tuona iltana se oli sitä, että jätti kotityöt kaikkine tiskivuorineen hetkeksi niille sijoilleen ja kaiveli varastosta esiin liukurin poikineen.
Joskus arki tuntuu vain pelkältä selviytymiseltä päivästä toiseen. Sitä pitäisi useammin ottaa liukuri kainaloon ja kavuta mäennyppylälle, nostaa jalat irti maapallon pinnasta ja antaa mennä – pitäisi nauttia niistä arjen iloista, joita juuri sillä hetkellä on tarjolla. Ainahan ne eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta nauttimisen arvoisia kuitenkin.
Ei muuta kuin upeita mäenlaskuhetkiä vaan kaikille! Ja oikein iloista joulunaikaa ja uutta vuotta!