Kolumni

Mil­lai­sia rip­pi­kou­lu­muis­to­ja sinulla on? – Sauli pääsi kirk­ko­her­ran ame­ri­kan­lai­val­la Vaasaan ja edel­leen Uu­ma­jaan

-

Meillä vietettiin lauantaina rippijuhlaa. Kempeleen nuorisoseurantalo toimi ympäristönä, kun perhe, ystävät ja sukulaiset kävivät onnittelemassa tytärtäni. Oli oikein mukava päivä!

Pentti Laasosen toimittamassa Suomen kirkon historiassa kerrotaan, että koulumuotoinen rippiopetus sai alkunsa Turun hiippakunnassa todennäköisesti 1730-luvulla. Sekin tiedetään, että ensimmäisen koulumuotoisen opetusjakson, josta on varmoja todisteita, järjesti Ilmajoen kirkkoherra vuonna 1735, jolloin hän opetti pappilassaan rippilapsia viikon ajan.

Rippikoulun merkitys oli ennen paljon suurempi. Konfirmaatio mahdollisti ehtoolliselle osallistumisen ohella seurustelun, avioliiton, alkoholin ja kahvin juomisen sekä tupakan polttamisen. Juhlassa tästä kertoessani huomautin tyttärelleni, että vaikka historiassa tällaisia lupia olisikin saanut, niin isältä lupa heltiää tässä vaiheessa vain kahvitteluun.

Rippikoululla on maallistuvassa Suomessa edelleen iso merkitys. Ikäluokasta rippikoulun käy vuosittain noin 80 prosenttia.

Rippikoulumuistot ovat piirtyneet myös omaan mieleeni. Kelpoisuus testattiin ensin kinkereillä, joita ei lakeudellakaan enää hirveästi järjestetä. Ihan koko katekismusta ei pitänyt osata ulkoa, mutta ainakin käskyt lyhyellä selityksellä. Rippivuotenani kinkerit pidettiin Yppärilässä, ja kun aika tuli, kirkkoherramme kutsui kyläni rippikouluikäluokan peräkamariin. Jännitti!

Rippileirille en mennyt. Ujona poikana osallistuin kahden viikon ajan päivärippikouluun. Kurvasin mopolla päivittäin 40 kilometrin matkan kirkonkylälle ja takaisin. Mikä liikkumisen vapaus!

Lounastunnilla kävimme kaverini kanssa ostamassa mikropitsat ja lämmitimme ne isäni työpaikalla.

Ryhmämme oli pieni, vain 12 rippikoululaista. Muistan jo tuolloin miettineeni, että kun konfirmaatiostamme tulee kuluneeksi 50 vuotta, mahtaako enää montaa olla muisteluissa mukana?

Rippikoulun päätteeksi lähdimme Erkki-kirkkoherran ja Markku-kanttorin autoilla ruotsinlaivalle. Vaasassa hyppäsimme laivaan, jonka määränpää oli Uumaja. Se oli mukava reissu!

Varsinainen rippijuhlapäivä jännitti sekin. Mietin, että miltähän se viini mahtaa maistua? Ja muistanko kääntyä alttarilla oikeaan aikaan? No en muistanut. Kun muut kääntyivät jossain vaiheessa kirkkokansaan päin, minä jäin ihmettelemään alttaritaulua. Ja kun muut kääntyivät takaisin, minä käännyin kirkkosalin suuntaan. Silloin hävetti, mutta nyt jo naurattaa.

Konfirmaation jälkeen kokoonnuimme seurakuntatalolle juhlaan ja todistusten jakoon. Kotona odotti edellisiltana äidin ja mummon talkoilla tekemät lohivoileivät ja muut herkut. Ja kyllä ne lahjapöydälle ilmestyneet shekitkin maistuivat.

Sauli Pahkasalo