Kolumni

Mil­lai­nen on ta­val­li­nen kris­tit­ty, miettii Ulla – "Al­ku­pe­räis­kan­saan kuuluva nainen aa­sia­lai­ses­sa slum­mis­sa"

-
Kuva: Kontiainen Jarmo

Millainen on tavallinen kristitty? Kysymys nostaa mieliimme erilaisia kuvia. Jollekin se tarkoittaa iloista nuorten joukkoa vaaleine hiuksineen ja farkkuineen, toiselle mummoa, jonka opetti iltarukouksen, kolmannelle tiukkaa tuttavaa.

Maailmalaajasti katsottuna tavallinen kristitty on vaikkapa afrikkalainen nuori mies suurkaupungissa tai alkuperäiskansaan kuuluva nainen aasialaisessa slummissa. Vuonna 2018 maanosista Afrikassa oli eniten kristittyjä Euroopan tullessa toiseksi. Pian kuitenkin Etelä-Amerikka lunastaa kakkossijan, ja Aasiakin ohittanee Euroopan lähitulevaisuudessa.

Mikä kristillisessä sanomassa vetoaa ihmisiin niin, että kirkot kasvavat globaalissa etelässä?

Eteläisessä kristinuskossa Raamatulla on tärkeä asema ja sitä luetaan jokapäiväisessä elämässä. Kun tansanialaisten naisten ryhmä vieraili muutama vuosi sitten Oulussa, hämmästyin heidän raamatunkäyttöään. Eri tilanteissa he lainasivat Raamattu luovasti ja osuvasti, olipa sitten kyse ilon ilmaisemisesta, lohduttamisesta tai kannustamisesta. Itsestäni tuntui, kuin siteeratut lauseet olisivat ihka uusia, vaikka olin lukenut Raamattuni kannesta kanteen. Sana eli näissä naisissa.

Toiseksi rukoileminen yhteisten asioiden ja toisten puolesta on luontevaa. Moni kokee saavansa ihmeellisen avun, parantuvansa, kun kristityt rukoilevat heidän puolestaan. Vapautuminen pelosta ja häpeästä sekä luottamus Jeesukseen pahan vallan voittajana rohkaisevat. Sen vuoksi uudet ihmiset haluavat liittyä joukkoon. Esimerkiksi Nepalissa se on tyypillinen seurakuntaan hakeutumisen syy.

Kolmanneksi kirkkojen kasvua selittää seurakuntalaisten aktiivisuus. Kun seurakunnat kasvavat, työntekijöistä on puutetta, ja isollakin seurakunnalla saattaa olla vain yksi palkattu työntekijä. Pappi keskittyy seurakuntalaisten pastoraaliseen palvelemiseen ja seurakuntalaiset ottavat hoitaakseen muita tehtäviä, kantavat vastuuta ja rakentavat seurakuntaa. Kun heitä arvostetaan, valmennetaan ja koulutetaan, he todistavat ilosanomasta myös omassa arjessaan.

Monet etelän yhteiskunnat ovat polarisoituneita: taloudelliset erot ovat suuria ja kulttuurista syrjintää esiintyy. Näissä oloissa kirkot tekevät sosiaalityötä, ylläpitävät sairaaloita ja kouluja sekä vaikuttavat syrjittyjen aseman paranemiseksi. Todeksi eletty, jokaista yhdenvertaisesti koskeva Jumalan rakkaus muuttaa ihmisiä ja purkaa raja-aitoja. Osallisuus ja yhteinen jakaminen johtavat hengelliseen, henkiseen ja määrälliseen kasvuun.

Ulla Mäkinen

Kirjoittaja toimii Oulunsalon seurakunnan lähetyssihteerinä.