Katselimme Atlantin ulapalta vyöryvien maininkien tyyntymistä valkoisen hiekkarannan syliin luoteisessa Afrikassa. Lämpöasteita oli pohjoissuomalaisittain mukavasti alle 30, eikä hiekkakaan polttanut varpaita. Joululomalla Marokon Agadirissa oli tarkoitus unohtaa suomalainen joulu. Ei kuusta, kinkkua tai joulutorttuja. Tiptapien ja kynttilänsytyttämisten sijaan olimme käyneet jeeppisafarilla ”Allahin puutarhassa” Saharan autiomaassa, syöneet tajinea karavaaniseraljissa ja ratsasteneet kameleilla. Mukavan päivän päätteeksi päätimme pulahtaa mereen.
Mutta sitten huomasimme nuo laihat marokkolaismiehet, jotka kuljeskelivat rannalla kasvoillaan muoviseen irvistykseen jähmettyneet naamarit ja yllään punaiset takit. Nämä joulupukin irvikuvat kilisyttelivät kellojaan ja pysähtyivät jututtamaan säikähtäneitä lapsia.
Ei, me emme olleet tulleet Marokkoon tämän feikkijoulun takia.
Yrtimme seuraavinakin päivinä sulkea silmämme kaikelta jouluun liittyvältä hömpötykseltä: hotellin ikkunoissa olevilta Frohe Weihnachten -teksteiltä, rantabulevardien joulukrääsän myyjiltä – ja niiltä hirvittäviltä joulupukeilta.
Jouluaattona luovutimme. Hipsimme lannistuneina suomalaisille järjestetylle jouluaterialle ja lauloimme väräjävillä äänillä ja liian korkealta Sylvian joululaulun. Kinkkua ei tarjoiltu lainkaan, ja rosolli oli vetistä.
Olisi vain pitänyt pysyttäytyä alkuperäissuunnitelmassa ja tajinessa.
Tämän irtioton jälkeen en ole tainnut joulua karkuun pyrkiä. Toisinaan lähdimme jouluna mökkeilemään kauas erämaahan. Hyvin jäi mieleen sekin nurkissa paukkuva pakkasjoulu, jolloin mökin uuni ei aluksi vetänyt, ja henki huurusi vielä jouluaamunakin. Talviseen joulutunnelmaan oli helppo päästä.
Lasten ilmestyttyä elämääni heittäydyin kahlitsemattomalla innolla rakentamaan sormet palorakkuloilla piparitaloja (itse valmistetusta taikinasta), askartelemaan joulutähtiä ja pakettikortteja, neulomaan pukinkonttiin villasukkia ja -haalareita, survomaan omalta kasvimaalta talteen kerätyt lantut laatikoiksi. Hyvä etten possua kasvattanut ja joululaulujani itse rustannut.
Näistä ääripäistä on laskeuduttu kauniiseen ja keski-ikäiseen kompromissijouluun. Olen antanut itselleni luvan ostaa ainakin porkkanalaatikon kaupasta – itse kun en siitä välitä. Joulutortut ja piparit teen valmistaikinasta, ja piparitalon jätän kokonaan tekemättä. Hulluna luuttuamisen sijaan pyyhin enimmät pölyt männyntuoksuisella tolulla, himmennän valot ja sytytän kynttilät.
Joululomalla suuntaamme mökille. Mukaan pakataan vain ruuat, sukset ja muut ulkoiluvermeet, yksi lahja per naama sekä tietysti kirjoja, suklaata ja ehkä konjakkipullo.
Sillä ekstremistikin voi oppia lopulta nauttimaan joulusta.
Hyvää joulua!