Kolumni

Marita miettii kimppahevosen hankinnan olevan melkoista matematiikkaa: "Entä sitten rotu, amerikkalainen vai ranskalainen?"

Netissä on tarjolla kymmeniä toinen toistaan komeampia varsoja. Hinta jo rajaa tällaisen tavallisen hevosharrastajan ensimmäistä valintakriteeriä.

Ori vai tamma? Alusta saakka olen viehättynyt tammohin. Ne ovat luonteikkaampia temperamentiltaan ja tuovat mukavaa väriä, kun ei ”koskaan tiedä millainen päivä niillä on”.

Keski-Suomen alueelta mieluiten, koska ratoja ja kilpailuita on siellä tiheämmin, eikä kuitenkaan matka täältä kohtuuttoman pitkä tervehtimään.

Asiantuntijat painottavat suvun merkitystä. Joskin maamme kuuluisimman maailman huipullakin kilpailleen Charme Asserdalin varsoihin sen kyvyt eivät periytyneet, vaikka tamma astutettiin silloisen aikansa parhailla oreilla. ”Love You on hyvä periyttäjä”, opasti kerran eräs romaanimies.

Millainen on sitten hyvärakenteinen varsa? Isokokoinen, pitkäjalkainen, sanovat monet. Ravilegenda Pekka Korvella oli pieni tamma Star Reward, joka voitti kerran Charmenkin. Jixystä, yhdestä maamme menestyjästä muisteli Jussi Lähde kirjassa Mestariravurit: ” Saarasen pihaan ilmestyi riisitatisen oloinen varsa, jolla ei kaikki ollut kohdallaan ja se oli pelottavan laiha! Tuhkimotarinoita on ja onneksi sitkeyttä ja uskoa tehdä töitä niidenkin varsojen eteen, joiden lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset.

”Isot silmät, kaukana toisistaan. Teräväkärkiset korvat”, niihin kertoo Korven Pekka kiinnittävänsä huomiota. Tämä merkitys ei vielä ole itselle auennut, mutta sen tietää maan parhaita varsoja kasvattanut Korpi.

Entä sitten rotu, amerikkalainen vai ranskalainen? Ranskalainen rotu on isokokoinen ja sitkeä, sillä on iso moottori. Amerikkalaista rotua pidetään maailman nopeimpana. Näiden risteytystä käytetään paljon. Venäjällä oli aikoinaan oma rotunsa Orlov, josta Urho Kekkonen sai lahjoituksena kaksi hevosta 1960-luvulla ja niiden myötä maassamme aloitettiin lämminveristen kilpailutukset.

Miksi Mustasaaren tamma Fux valloitti sydämeni?

Fux juoksi suoraan sydämeeni iloisesti musta harja liehuen koelähdössä Seinäjoella muut taakseen jättäen. Valkoiset nauhat leveällä rintakehällä, pitkin askelin.

Aivan kuin isänsä Three July, Love Youn poika, jonka lähtöjä katselin videoarkiston tallenteilta. Ori, jonka ounasteltiin riittävän jopa Euroopan huipulle. Mutta jalan vaiva katkaisi sen uran lyhyeen. Samoin kuin Fuxin äidin, jonka ura ei ehtinyt edes alkaa. Kysymysmerkkejä sen suhteen, ettei äidillä ravikilpailuhistoriaa. Äidillä sanottiin olevan hyvä pää. Ja kokoa, niinkuin isäoriillakin. Fux syntyi sitten ranskalaisamerikkalaisena.

Fuxilla oli omat facebook-sivut, joilla se ”itse kertoili” hauskasti kuulumisistaan. Sillä oli myös merkitystä ja niistä välittyi valmentaja/hoitajan paneutuminen hevoseen persoonana. Pieni talli sen hyvin mahdollistaa ja se, etteivät hoitajat vaihdu tiheään. Fuxista tuli jotenkin heti niin kokonainen, ei vain kuva muiden joukossa.

Joulupaketissa sitten sain osuustodistuksen hieman omapäisestä tammasta, joka on osoittautunut juuri sellaiseksi, minkä osaomistajaksi halusin.

Marita Suomela

Kirjoittaja on tyrnäväläinen innokas hevos- ja raviharrastaja.