Syyskuun alussa vierailin Ukrainassa Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tapahtumapaikalla. Ihmisen tekemästä virheestä ja sen aiheuttamasta tuhosta on aikaa reilut 32 vuotta. Lähiseudun autioituneissa kylissä ja kaupungeissa on uusi isäntä. Luonto on ottanut vallan: pääkadut puskevat pihlajia ja talojen lattioista kasvaa heinää.
Ihminen on lähimmältä suojavyöhykkeeltä poissa. Villihevoset, koirat, sudet, ilvekset ja karhut ovat uusia asukkaita. Vaikka alue on edelleen saastunut, luonto korjaa jo tilannetta.
Viitisenkymmentä kilometriä sulaneen reaktori 4:n sijaintipaikasta ihminen on jatkanut normaalia elämäänsä. Kylän kaupassa on asiakkaita, pellolla määkii lampaita.
Arviot onnettomuuden aiheuttamista kuolemista vaihtelevat suuresti – tuhansista satoihin tuhansiin. Säteily on salakavalaa, minkä vuoksi tarkkojen lukujen saaminen lienee mahdotonta.
Itse muistan onnettomuudesta hyvin vähän. Kun uutinen kiiri Suomeen, olin reilut viisivuotias. Se on jäänyt mieleeni, että vanhempani kielsivät sinä kesänä marjojen poimimisen pihapensaista.
Kun palasin matkalta, moni lähipiiristäni kysyi mahdollisen ydinvoimamielipiteeni muuttumisesta. Totesin suhtautuvani asiaan samalla tavalla kuin aiemminkin: neutraalisti. Jos hyväksyn ydinvoimalla tuotetun energian synnyttämisen muualla Suomessa, täytyy se hyväksyä myös ”takapihallani” Pyhäjoella. On hienoa, että uusiutuvan energian tuotannossa olemme vahva edelläkävijä esimerkiksi Ukrainaan nähden. Uskon myös, että tekniikan kehittyminen mahdollistaa jonain päivänä sen, että ydinenergian tuotanto jää vanhanaikaiseksi.
Matkan merkittävin anti oli huomata se, että huolimatta ihmisen tekemistä virheistä elämä jatkuu.
Arvostamani emeritusprofessori Esko Valtaoja puhui pari viikkoa sitten Kempeleessä. Hän muistutti, ettei maapallon rääkkääminen voi jatkua loputtomiin. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan. ”Olemme pahassa jamassa, mutta emme ylitsepääsemättömän pahassa”, Valtaoja totesi.
On meistä itsestämme kiinni, millainen rooli ihmiskunnalla on maapallon tulevaisuudessa. Tšernobyl on meille vahva opetus. Jos teemme virheitä, meillä tulee olla valmius myös korjata niitä. Mutta virheitä emme voi tehdä loputtomiin. Jos tuhoamme elinplaneettaamme tarpeeksi, ei luonnonkaan korjauskyky riitä.