Kolumni

Lääkärille patistaminen voi olla suurin mahdollinen rakkaudenteko, pohtii Sauli kolumnissaan

-

Mitä yhteistä on tangokuningas Jukka Hallikaisella, Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolla ja minulla? Meillä kaikilla on todettu uniapnea.

Suomessa samaan joukkoon kuuluu vähintään 300 000 muuta: miestä, naista, normaalipainoista, ylipainoista, nuorempaa ja vanhempaa. Hengitysliiton mukaan jopa 9–24 prosenttia väestöstä sairastaa uniapneaa, moni myös tietämättään. En minäkään tiennyt, mutta onneksi minulla on herkkäuninen puoliso.

Olen aina kuorsannut. Lapsuudessani lääkärit suunnittelivat ahtaan kurkun avartamista kirurgisesti, sillä sairastin usein angiinan. Torppasin saman yrityksen aikuisiälläkin.

Jatkoin kuorsaamista. Itsehän en siitä sikeäunisena kärsinyt, puolisoni kyllä. Huomasin aamuisin, että kurkku oli karhea, ja joskus työpäivän päätteeksi jouduin ottamaan lyhyet tirsat. Haukottelin useasti.

Pari vuotta sitten puolisoni havahtui seuraamaan nukkumistani. Empiirinen sänkytutkimus jatkui usean yön ajan.

– Sinulla on hengityskatkoksia, hän huomautti aamulla.

Kuuluin vielä tuolloin niihin minähän– en– lääkäriin– lähde -tyyppisiin suomalaisiin, jotka saavat itsensä lekurin vastaanotolle vasta pään ollessa kainalossa. Useamman päivän patistelun jälkeen hakeuduin työterveyslääkärille. Sieltä sain lähetteen Oysiin.

Yhden yön ajan pidetty testilaitteisto kertoi lääkärin suulla karun totuuden: happisaturaatio (= kudoksen happipitoisuuden suhde sen suurimpaan mahdolliseen arvoon) oli niin heikko, että sairaalaolosuhteissa minut olisi kiidätetty teholle.

Säikähdin. Ajattelin kulkevani loppuelämän happipullo kainalossa Darth Vaderin kaltainen maski päässä.

Ennakkoluulot karisivat, kun sain yöpöydälleni uuden, mustan muovisen kaverin. Ei tullut metallista happipulloa, ei koko pään peittävää maskia. Toki kesti muutaman yön, että totuin nenän peittävään suojaan, letkuun ja pienen pääteyksikön hentoon tuhinaan.

Nyt en luopuisi ystävästäni mistään hinnasta. Aamuisin oloni on virkeä, päivällä ei väsytä eikä kurkkua karhenna. En enää kuorsaa. Hengityskatkokset ovat tippuneet minimiin, ja silloin kun niitä tulee, laite auttaa. Olen huomannut myös mielialan säilyvän tasaisena. Hymyilyttää enemmän kuin ketuttaa.

Opin myös suhtautumaan terveyteeni järkevämmin. En välttele lääkäriä, jos siihen on syytä. Liikun entistä enemmän ja yritän muissakin valinnoissani elää terveellisemmin.

Ilman huolestunutta puolisoani haukottelisin yhä ja kärsisin vakavasta terveysriskistä. Jos siis haluat tehdä vieressäsi yönsä nukkuvalle hyvän teon, kuuntele hänen hengitystään. Jos huomaat jonkin olevan vialla, niin suurin mahdollinen rakkaudenteko on patistaa hänet lääkäriin.