Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

Kylmää po­li­tiik­kaa Ou­lus­sa, kir­joit­taa ou­lun­sa­lo­lais­val­tuu­tet­tu Anne Snell­man

Vuosi 2020 oli niin Oululle kuin koko maailmalle poikkeuksellinen vallitsevan koronaviruspandemian vuoksi. Edellisen lisäksi Oulun kuntapolitiikkaa on haastanut edelleen iänikuinen pyrkimys säästää keinoja kaihtamatta. Surullisenkuuluisa, valtakunnallistakin huomiota saanut Perlaconin lista on kiertänyt päättäjien pöydissä. Oulun Sinistä valtuustoryhmää ei näihin Perlaconin säästölistan mukaisiin koritus -kokouksiin ole virallisesti otettu mukaan, joten emme ole "korituksia" myöskään hyväksyneet. Valitettavasti usein mainitaan, että nämä "koritukset" eli säästölinjaukset ovat yhteisesti sovittu Oulun valtuustoryhmien kesken. Tämä ei siis pidä paikkaansa.

Kuten tavallista monet nytkin syksyn aikana ylösnostetuista säästökohteista ovat olleet kestosuosikkeja säästöiksi. Tällainen oli esimerkiksi kotihoidontuen kuntalisä eli Oulu-lisä. Kyse on 80 eurosta, joka maksetaan perheen nuorimmasta alle 18 kuukauden ikäisestä lapsesta. Oulun Sinisen valtuustoryhmän mielestä Oulu-lisä on hyvin kohdennettua tukea, jonka poisto lisää muun muassa lapsiperheiden syrjäytymistä.