Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

"Kun ruo­ka­tun­ti alkoi, ottivat muut op­pi­laat eväänsä esiin ja vähän haikein mielin hy­vin­kin pie­ni­ko­koi­se­na poikana kat­se­lin, kun muut al­koi­vat syö­mään"

Jorma Seestie muistelee elämäänsä Rantakylässä.

Tänä vuonna on ollut riittävästi aikaa muistella ja ainakin yrittää muistaa omaa elämäänsä Rantakylässä. Muutimme Liminkaan Oulusta ja asuimme Rantakylässä pienessä mökissämme äitini, Kerttu Seestien (os. Kirstinä. myöh. Korttilalli) ja pikkuveljeni Karin kanssa 1953–1959. Kävimme Rantakylän koulua. Olin 12 -vuotias muuttaessamme Lempäälään. Äitini haave perustaa koti orvoille invalidilapsille, sittemmin kehitysvammaisille lapsille ja nuorille, sai alkunsa Lempäälässä, ja tämä työ jatkuu edelleen. Juuri alkoi 62:n vuosi Kivalakotikylässä, jossa nykyään asuu palveluasumisen piirissä niin kehitysvammaisia kuin myös ikääntyneitä senioreita.

Rantakylässä äitini keksi pitää lapsille kesäpäiviä kotimme pihapiirissä (Pikku-Kivala) ja hänen kertomansa mukaan pohja Kivalakotikylälle luotiin Limingassa 1955. Hänen työnsä kehitysvammaisten lasten ja nuorten hoivakodissa on ollut mittava. Äitini nukkui pois 2016 ja jätti jälkeläisilleen työn, jota hän sydämellään teki kuten myös sinne tulleet hoitajat, lääkärit, maanviljelijät, karjakot, puusepät, keittäjät ja lukuisat muut, kaikki vapaaehtoistyönään, sitoutuen Kivalakotien arkeen ja siihen tehtävään mihin heidän oma elämänkutsumuksensa heidät johdatti.