Lapsuuden joulupukki oli kumma ukko. Jouluaattona se tuli käymään aina silloin, kun isä oli mennyt navettaan vilkaisemaan, että joko se Hertta poikii. Tai silloin, kun isoveli yllättäen väsähti ja meni vintille nukkumaan. Eivätkä ne ikinä kerenneet lahjojen jakoon, ei isä eikä veli.
Joulupukilla oli merkillisellä tavalla tutun näköiset vaatteet. Eikö paapan manttelissa ollut samanlainen, lampaannahkainen vuori kuin joulupukin turkissa? Eikö isän karvalakki muistuttanut hieman pukin päähinettä? Isän karvalakissa korvaläpät olivat vain ylhäällä.
Merkillisesti se pukki käyttäytyikin. Se kutsui minua poikien nimillä, pyrki ulos vaatekomeron ovesta ja tiesi asioita, joita en ollut sille koskaan kertonut.
Eräänä jouluna huomasin jotain merkillistä. Kun pukki otti kintaat käsistään jakaakseen lahjoja, sen vasemmassa peukalonhangassa oli juuri samanlainen arpi kuin isoveljellä. Olikohan pukkikin saanut sen sahattuaan pikkupoikana pokasahalla käteensä?
En kuitenkaan halunnut ajatella näitä pukin kummallisuuksia, vaan keskityin täysin pukin odottamisen ja saapumisen synnyttämään suureen riemuun.
Kouluun lähtöä edeltävän kesänä istuin naapurin likkojen kanssa joentörmällä viskomassa kiviä jokeen. Päivä oli helteinen, kuten ne lapsuudessa aina olivat.
Kahta vuotta vanhempi Tarja, jo kolmannelle luokalle menevä, madalsi ääntään ja kuiskasi:
– Jos lupaatte, ettette itke, kerron teille salaisuuden.
Minä ja Tarjan pikkusisko Jonna nyökkäsimme.
– En minä ainakaan itke, mutta ehkä Jonna, kun se on nuorempikin, arvelin kahta kuukautta vanhemman ylemmyydellä.
– Enkä itke, lupasi Jonnakin.
Tarja paljasti kauan panttaamansa salaisuuden: Joulupukkia ei olekaan olemassa!
– On se olemassa, varmasti on! puuskahti Jonna, ennen kuin Tarja oli ehtinyt lausettaan kunnolla lopettaa.
– Niin onkin, komppasin minä, vaikka mieleeni vyöryi kuin hyökyaaltona kuvia: paapan turkki, arpi peukalonhangassa, isän karavalakki, Hertan jokajouluinen yllätyspoikiminen...
– Joulupukki on olemassa, vakuutin.
Sen sanoessani tiesin, että ensi jouluna joulupukki ei meille enää tulisi.