Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton sivuilta lainattua: ”Pohjoismaisen uimataitomääritelmän mukaan uimataitoinen on henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen.”
Rehellisesti, käsi ylös ne, jotka suoriutuvat tuosta?
Tilastojen mukaan uintiopetukselle olisi vielä jalansijaa. Kuudesluokkalaisista on uimataitoisia tämän määritelmän mukaisesti 76 prosenttia. 15-64 -vuotiaiden osalta uimataitoisia on vain 68 prosenttia. Meillä, tuhansien järvien maassa?
En minäkään täällä kovin terävästi kättäni ylhäällä pidä. Mielestäni osaan uida, mutta tunnustan, että voisin osata uida paremminkin.
Lapsena vanhempani eivät ehtineet käyttää uimassa. Johtuiko myös siitä, ettei kumpikaan viihtynyt vedessä. Lähimmälle järvelle oli matkaa 17 kilometriä. Pääsin joskus kummitätini mukaan, joka urhoollisesti yritti minua opettaa. Taisi jäädä lorkkimiseksi.
Ala- ja yläasteella uintiopetusta ei ollut minkäänlaista. Toki me uimassa kävimme, mutta oletus oli, että jokainen osaa jo uida. Ja jos joku oli hieman aran näköisenä altaassa, niin valitettavasti opettaja ei asiaa noteerannut. Yläasteella taas oli esitettävä parempaa uimaria kuin olikaan.
Lukiossa oletus uimataidosta jatkui. Armeijassa kyllä kysyttiin, että kuka osaa uida ja kuka ei. Ja jos pinnalla pysyi, ei muuta kuin altaaseen ja kisaamaan.
Sittemmin uintikokemusta on kertynyt pääsääntöisesti etelänmatkojen altaista. Tykkään olla vedessä, tykkään uida, mutta jotain puuttuu: varmuus. En välitä hypellä veteen, en tykkää sukeltamisesta. Vaikka pinnalla pysynkin, tekniikassa olisi kovasti kehittämistä.
Lankomieheni osallistui vastikään aikuisten uimakouluun, juuri tekniikkaa parantaakseen. Hän oli asiasta kovasti innoissaan, sillä tulokset kohenivat altaanvälistä toiseen. Ehkä minäkin, uimakouluun!
Näillä helteillä uiminen on ollut mukava tapa viilentyä. Oman tyttäreni kohdalla olen pyrkinyt innostamaan veteen jo pienestä pitäen, rohkaisemaan ja viemään uimaan. Se on kannattanut. Hän on paljon enemmän sinut veden kanssa kuin minä.
Aikuisten uintiopetukselle olisi varmasti kovasti tarvetta. Enemmänkin kuin mitä tällä hetkellä Oulun seudulla on tarjontaa.
Me, joiden kädet eivät kirjoituksen alussa nousseet kovin uhmakkaasti: uskaltaudutaan, haetaan oppia ja nautitaan vedestä. Olisi tärkeää, että uintitaito olisi jokaisella meistä!