Puisella mutteripöydällä on pienen lampun lisäksi korttipakka. Sytytän lamppuun valon samalla kun istahdan pöydän vieressä olevalle tuolille. Lasken gintonicini pöydälle ja mietin, millainen vuosi 2016 on ollut.
Maailma on taatusti tullut hulluksi. Niin paljon eripuraa. Emmekö kaikki vain voisi yrittää tulla toimeen keskenämme? Kenties vanha kansa on oikeassa, ennen kaikki oli paremmin. Johtuikohan se vain siitä, että suomalaiset eivät juuri tienneet ympäröivästä maailmasta mitään tai eivät ehtineet siihen tutustumaan, kun kaikki aika meni navetoinnissa (kotimaan jälleenrakentamisessa).
Tänä vuonna Suomi täyttää sata vuotta. Millaiset kortit maailma meille tänä vuonna jakaa? Pelikorttien summa on vakio, mutta lyhyen ajan sisällä voi saada monta huonoa kättä. Esimerkiksi viime vuonna meitä koetteli niin delfiinien muutto aurinkorannoille kuin pääministerin pipovalinta. Saattoipa joku urheiluhullu Helsingistä närkästyä siitäkin, ettei Länsimetro ollutkaan työnimi Suomen suurimmalle hiihtotunnelille.
Uskon kuitenkin ettei mustamaija ei jää meille ”käteen” vaan viisaasti pelaamalla juuri alkanut vuosi tulee olemaan meille suomalaisille jälleen suosiollinen.
Aina tulee hetkiä, jolloin ympäristön paine on musertava ja haluaa heittää kortit pöytään. Ajan kuluessa asioiden todellinen merkitys kuitenkin paljastuu. Kuten minulle, joka kymmenen vuotta tein töitä, niin ettei koskaan minulta kysytty tavoitetta, saati käyty läpi palautteita. Se sai ajattelemaan, että asiat rullaavat mukavasti. Muodostui harha omasta erinomaisuudesta.
Sitten koitti se päivä, kun sainkin tehdä tiliä työstäni esimiehelle. Se ei tuntunut samalta kuin tavallinen tilipäivä. Se oli musertava. Valvoin viikkoja miettien saamaani kritiikkiä. Minä kun luulin, että olin oman toimialani pidetty, jopa palvottu jäsen! Mutta ei, en ollut. Oli aika katsoa itseään peilin. Työmoraalini oli levinnyt kuin Elviksen takapuoli uran ehtoopuolella.
Nyt teen työelämässä henkistä comebackia karsien korttipakastani pois kaikki ne ristit ristit, joista minua on varoitettu. Pelaan elämän peliä niillä korteilla, jotka tiedän peittoavan omat pelkoni, omat ennakkoluuloni ja vajaaksi jääneet lanneliikkeet. Aloitan jokaisen päivän sillä asenteella, että tänään vedän vuosisadan lavashown. Suosittelen sitä samaa myös 100-vuotiaalle Suomi-neidolle!
(Kirjoittajan merkinnät: kirjoitus sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia voimakkaan kansallistunteen omaaville ihmisille. Näitä pehmentämään on sulkuihin kirjoittu vaihtoehtoinen ilmaisu.)