Kolumni

Kirkon ik­ku­nas­ta näkyi tänä keväänä korona – Maa­lis­maan perhe saattoi mummon vii­mei­sel­le mat­kal­leen etääm­pää kuin toiset

Koronakevät 2020 jäänee kaikkien muistiin loppuiäksi. Karanteenikokemus yhdistää koronan kokeneita sukupolvia. Tätä kirjoittaessani Covid-19 on diagnosoitu Suomessa noin 1,4 promillella koko väkiluvusta. Siis noin joka 735. suomalainen on todistetusti saanut viruksen.

Tilastoihin on hyvä haudata monenlaista. Mutta kun tilastotapaus sattuu omalle kohdalle, kokemus poikkeaa valtaväestön kokemuksesta. Vaikka sairaus on harvinainen, jollekin se sattuu myös kohdalle. Meidän nelihenkisessä perheessä sen sairasti koko väki.

Oulussa tapauksia on ollut 96 kappaletta, mistä perheemme osuus on aika tarkkaan neljä prosenttia.

Perheemme koronakevät alkoi maalis-huhtikuun taitteessa. Aikuistuneet lapsemme olivat molemmat tahollansa töissä eri puolella Suomea. Palvelualalla työskentelevinä molemmat menettivät koronakurimuksen koittaessa työnsä. Meistä vanhemmista tuntui pahalta ajatus, että toisella puolella maata asuva lapsi sairastuisi kaukana turvaverkoista.

Esitimme kutsun kotiin. Molemmat tulivat.

Montaa päivää emme ehtineet tavallista korona-arkea elää, kun toinen lapsistamme sai soiton. Työkaverilla oli todettu korona, ja koronatestiin kävi käsky. Vajaa viikko kotiin tulosta saatiin tieto positiivisesta koetuloksesta. Olimme kaikki altistuneet. Perheemme eristys/karanteeni oli alkanut.

Ensimmäinen tiukka ero keskivertosuomalaisen koronakokemuksiin tuli jo muutamaa päivää myöhemmin, kun en päässyt kantamaan äitiäni hänen viimeisellä matkallaan. Perheenä katselimme kauempaa, kun lasten mummua haudattiin. Muu saattoväki siirtyi, että me pääsimme laskemaan kukkalaitteemme.

Hautajaispäivänä alkoivat ensimmäiset oireet toisella lapsellamme ja vaimollani. Lapsilla tauti vaikutti totaalista haju- ja makuaistin menetystä lukuun ottamatta kohtuullisen lievältä. Vaimolla kuume pysyi korkealla. Luulin itse jostain syystä jo välttyneeni taudilta, kun kahden viikon sisään en saanut mitään oireita. Alkoivat ne sitten minullakin, viikko hautajaisista.

Pari päivää omien oireideni alkamisen jälkeen lapset veivät äitinsä sairaalaan, jossa hänet otettiin eristyshuoneeseen. Vajaata viikkoa myöhemmin olin itsekin samalla osastolla. Suojavälineiden kulutus konkretisoitui, kun tajusi, että jokainen huoneessa kävijä riisui avaruuspukunsa käynnin jälkeen roskikseen.

Vietimme sairaalassa noin viikon kumpikin. Jatkuvasta kuumelääkityksestä huolimatta 38 tai yli olevaa kuumetta riitti 14 päivää, lievempää pari päivää päälle.

Eristykseni purettiin 13.5., minkä jälkeen liikkumisemme vapautui. Pistoshoito jatkui päivittäisenä toukokuun loppuun. Haju- ja makuaistit eivät ole vieläkään entisellään.

Hiuskarvakaan ei putoa päästämme Taivaan isän sitä tietämättä. Mutta meidän on silti järkevää toimia ennaltaehkäisevästi. Koronaa en voi suositella kenellekään.

Kannattaa ottaa ohjeistukset todesta. Peskää, ihmiset, käsiänne!

Juha Maalismaa

Kirjoittaja toimii Kempeleen seurakunnan seurakuntapastorina ja varhaiskasvatuksen lähiesimiehenä.