Rakas veli! Kun pulahdin aamulla yön jäljiltä kirpeään veteen, muistin lapsuutemme uintireissut. Se oli kesän merkki, kun pääsimme jäiden peitosta vapautuneeseen veteen. Vähän salaa, tietysti.
Olin sinua vanhempi, mutta en viisaampi. Minä sinut mukaan houkuttelin. Palkaksi tulivat äidin hellät torut. Kun istuimme hetken päästä keittiössä, edessämme oli kylmää maitoa ja tuoretta leipää. Kaikki oli hyvin. Kotona oli kodin tuoksu.
Olit sinä melkoinen villivarsa. Kylässämme oli paljon lapsia, joten terveyssisar ruskeine laukkuineen tuli säännöllisesti meille ja rokotti pirtissä koko kylän katraan, tutki korvat ja suut, mittasi ja varmisti, että kaikki on ok.
Mutta sinäpäs tepposet teit! Karkasit. Kyllä sinua etsittiin. Äiti itki, että nyt on kuopus hukkunut. Suuri oli ilo, kun joku keksi sinut lautakasan alta, missä nukuit onnellista pikkupojan unta. En muista, saitko rokotteen, mutta isä puristi sinut keittiössä tiukasti syliinsä ja äiti leikkasi uunilämmintä pullaa. Me muut seisoimme ympärillä ja olimme onnellisia, että olet siinä.
Joen rannalla olimme myös sinä paahtavana elokuun päivänä, kun lähdimme isän, sinun ja kahden vanhemman veljen kanssa hilloja poimimaan. Istuit veneessä isän kainalossa. Isä lauloi tuttua laulua: Nyt metsä kirkkoni olla saa, saan siellä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit soikaa...
Kaikki oli kuin unta. Suurperheen isä neljän nuorimmaisensa kanssa menossa tutulle hillasuolle. Isä luovutti kaikki tehtävät isompien harteille. He keittivät teen, he vastasivat veneestä. Me, kaksi pienintä, istuimme isässä kiinni. Kun isä halusi levätä, sinä käperryit hänen kainaloonsa.
Kaikki siitä illasta eteenpäin oli monta pitkää vuotta sumun peitossa. Olin luvannut isälle ja myöhemmin äidille, että sinusta pidetään hyvää huolta, mutta vuodet ja turhat asiat tulivat väliin.
Tämä pääsiäinen oli erilainen. Olimme jälleen yhdessä rakkaassa synnyinkylässämme, mistä olimme lentäneet omille teillemme. Ennen olimme aina yhdessä, ilot ja surut olivat yhteiset. Sitten väliin tuli näkymätön seinä. Se vei sanat ja kadotti hymyn.
Tuntui riemulliselta istua taas kahden puolen pirtin pöytää. Huone täyttyi sanoista ja muistoista. Olimme taas kuin ne kaksi kotijoen rannalla. Puhuit isän sylistä ja äidin huolenpidosta. Tyttäresi kuunteli meitä hymyssä suin. Tuntui hyvältä nähdä, että ymmärrätte toisianne. Me kaikki ymmärsimme toisiamme.
Kotona laitoin sinulle viestin: ”Hyvää uutta viikkoa, veli rakas”.