Tuoreen Finlandia-voittajan, Juha Hurmeen Niemi-teoksen ydintä ei voi pelkistää yhdellä tai edes kahdella lauseella. Semmoinen runsaudensarvi kirja on.
Hurmeen opastamalla kiehtovalla historiamatkalla tutustutaan kepeillä vedoilla esimerkiksi suomen kielen kehittymiseen ja kansanperinteen tallentamiseen. Kunniaa tästä suitsutetaan paitsi Mikael Agricolalle ja Elias Lönnrotille, myös esimerkiksi kalevalaista runolaulukulttuuria keränneelle Daniel Europaeukselle ja kansanperinettä omaperäisellä savolaistyylillään tallentaneelle Carl Axel Gottlundille. Eikä Hurme väsy kehumaan suomalaisen kansanrunouden rikkautta, runsautta, elämäniloa ja -myönteisyyttä!
Niin Hurmeen kirjassa kuin viimeisimmässä Tiede-lehdessä kerrotaan myös kielen kehittymisestä ja muuttumisesta ajan saatossa. Jos nykyhärmäläinen tapaisi keskiajalla eläneen maanmiehensä, heillä voisi olla jopa vaikeuksia ymmärtää toisiaan.
Turun yliopiston emeritusprofessori Kaisa Häkkisen mukaan nykysuomi on viiden tuhannen vuoden aikana muotoutunut kieli, jossa lähes puolet sanoista on lainaa. Suomeen on sujuvasti solahtanut iso joukko vierasperäisiä sanoja.
Esimerkiksi Baltiasta olemme saaneet kieleemme monet säätiloista, viljelystä ja kotieläinten pidosta kertovat sanat, kuten heinä, helle, routa, lohi ja puuro. Germaanisia lainasanoja ovat puolestaan arpi, sukka, rengas, kaura, satula ja airo. Slaavilaisilta lainattiin taas sanat kiisseli, lusikka, ikkuna, kuorma, katiska ja saapas. Ruotsinlainoja suomen kielessä on pitkä liuta, joista monet liittyvät sattuneista syistä kirkkoon ja hallintoon: alttari, enkeli, kanttori, kippari, laamanni, laki ja luotsi.
Enkä äkkiseltään olisi edes muistanut, että sellaiset sanat kuten korvamato, nenäsumute, painoindeksi, varjotalous tai ääriajattelu ovat tulleet puheeseemme vasta 2000-luvulla! Eipä ihme, että Ruotsin puolella pitkään asuneet suomenkieliset tuttavat ja sukulaiset joskus kyselevät, mitä meille niin arkiset sanat oikein tarkoittavat.
Vain muutos on pysyvää. Teini-ikäisiä kuunnellessaan voi joutua tuon tuostakin kyselemään selityksiä ja tarkennuksia termeille, jotka eivät heti avaudu. Ja vasta opit, mitä lollit, ooämgeet ja veeämpeet tarkoittavat!
Vaikka olenkin jo hyväksynyt, että sanat ja kerronnan muodot, tyylit, tehokeinot ja ilmaisutavat ovat muuttuneet ja muuttuvat, niin yksi muutos on ottanut henkisesti koville. Tässä näytti menevän raja, jonka yli en pääse vaikka kuinka yritän.
En vieläkään ala tekemään. Minä alan tehdä.
Piste.