Me olemme pilalla.
”Meillä” tarkoitan Z-sukupolvea, itseäni ja ikätovereitani, meitä, jotka olemme syntyneet 1990-luvun puolenvälin jälkeen tai aivan 2000-luvun alussa, ja jotka olemme tänään nuoria ja nuoria aikuisia. Olemme kaikista tähänastisista sukupolvista typerin ja apaattisin.
Olemme ensimmäinen sukupolvi, josta osa ei enää muista aikaa ennen älypuhelimia. Olemme kasvaneet teknologian kehityksen kanssa käsi kädessä, ja sosiaalinen media on meille luontainen ympäristö. Osa meistä halveksuu sitä, mutta harva osaa oikeasti päästää siitä irti. Samaan aikaan emme enää juurikaan lue, tai tee oikeastaan yhtään mitään muutakaan aivonystyröitä kehittävää.
Yleinen sääntö viime vuosina on ollut, että jokaisissa vaaleissa se ikäluokka, jonka äänestysprosentti on kaikista alhaisin, on ollut nuoret aikuiset. Suomalaiseen demokratiaan ja hyvinvointiyhteiskuntaan ei uskota, tai sitten siitä ei olla kiinnostuneita. Ja EU se vasta kaukaiselta tuntuukin.
Emme osaa arvostaa taidetta. Kulttuuri elää hitaan kituvan kuoleman aikaa, ja siihen me olemme tottuneet. Taiteesta on tullut massatuotannon objekti. Moderni taide on sitä, että joku ottaa kuvan kivikasasta ja sanoo, että se on taidetta. Pahimmassa tapauksessa kuvasta, joka oli alun perin tarkoitettu taiteeksi, tehdään meemi.
Suhtaudumme tulevaisuuteen aikaisempia sukupolvia pessimistisemmin. Eikä ihme - työllisyystilanne ei näytä olevan eduksemme, maailmanpolitiikka natisee liitoksissaan ja ilmastokatastrofi on ovella. On kai paras vain kaivautua johonkin syvään maakuoppaan ja odottaa siellä sikiöasennossa maailmanloppua.
Olemme tarpeeksi kaukana myös sodan jälkeisestä ajasta ja niistä sukupolvista, jotka rakensivat Suomea lähes tyhjästä. Siispä emme osaa enää arvostaa tuon työn tulosta, vaan syrjäydymme ja elämme vanhempiemme siivellä tai tuntemattomien verorahoilla.
Ja sitten, jos rahaa vain on yhtään ylimääräistä, törsäämme sen turhaan krääsään. Emme tiedä, mitä pula on, sillä olemme kasvaneet keskellä länsimaista kulutusyhteiskuntaa sen hedelmällisimpänä aikana. Ne meistä, jotka eivät ideologisista syistä törsää, ovat hippejä ja kommunisteja, jotka takuulla polttavat kannabista.
Mutta kun aletaan julistamaan, kuinka nykynuoriso on rappeutunutta sosiaalisen median tai minkä tahansa muun syyn takia, on hyvä muistaa, kuka ne syyt on luonut. Monet meitä nyt lannistavat asiat, kuten teknologian vankila, nationalismin ja populismin globaali nousu sekä kasvihuoneilmiön voimistuminen, ovat meitä edeltäneiden sukupolvien hölmöilyn tulosta.
Tosin historiaan perehtyessä sitä tajuaa, että on ilmiselvää, miksi menneet sukupolvet käyttäytyivät siten kuin käyttäytyivät. Ja kun tarkastelee nykypäivää, on aivan yhtä ilmiselvää, miksi nykynuorten sosiaalinen ja kulttuurillinen kehitys on mitä on. Ei ole kyse siitä, että olisimme luontaisesti edeltäjiämme tyhmempiä tai vetelämpiä. Näissä olosuhteissa mistä tahansa sukupolvesta olisi tullut epäonnistunut.