Täytän tänä kesänä 36 vuotta. Sinänsä se ei ole mikään merkkipaalu, mutta tuntuu hassulta ajatella, että lähin pyöreä lukema on neljäkymmentä. Pakko hyväksyä se tosiasia, ettei tässä enää aivan nuoria olla.
Luontokin muistuttelee asiasta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Uusia kolotuksia löytyy vuosittain. Tukkakaan ei tahdo enää jaksaa kasvaa. Tilalle olen toivonut charmia. Harmi vain, kun sitä tuntuu kertyvän lähinnä keskivartaloon.
En haluaisi myöntää miettiväni asiaa ollenkaan. Ikähän on vain numero ja kolme kirjainta. Kyllä se silti käy säännöllisen epäsäännöllisesti mielessä. On kummallista muistella menneitä asioita ja huomata, että jostakin tapahtumasta on jo viisitoista vuotta. Tai kaksikymmentä. Silloin ehkä kirpaisee eniten.
Joskus nuorempana aikuisuuden ajatteli vähän erilaiseksi. Sitä kuvitteli, että asioista ja elämästä tietää enemmän ja kaikki on selvää. Jossain määrin tämä ehkä pitääkin paikkansa, mutta välillä tuntuu myös siltä, että itsensä kanssa on aivan yhtä hukassa kuin teininä tai parikymppisenä. Maailma on hämmentävä paikka tänäänkin.
Aikuisuus tuntuu edelleen aavistuksen etäiseltä käsitteeltä, mutta samaa voi sanoa nuorten maailmasta. Se muuttuu niin nopeasti, ettei siinä voi pysyä perässä kukaan. Mikä on Jodel? Mitä on däppääminen? Siinä vaiheessa, kun jonkin uuden villityksen viimein ymmärtää, se on poissa muodista. Kalkkisten juttu. Ei lainkaan hip tai pop.
Vielä etäisemmältä tuntuu toinen ääripää. Täytin jokin aika sitten jonkinlaisen eläkelaskurin. Mikäli muistini ei tee tepposia, siinä eläkeiäkseni arvioitiin 68 vuotta ja muutama kuukausi. Se vasta kaukaiselta tuntuikin! Olenkohan siinä vaiheessa enää edes elossa? En minä sellaisia asioita vielä osaa miettiä. Tai haluakaan.
Nuori en enää ole, enkä missään nimessä miellä itseäni vanhaksikaan. Näiden välissä on kai keski-ikäisten lokero. Sekin tuntuu jotenkin epäsopivalta ja jollain tapaa pelottavaltakin käsitteeltä.
Mihin segmenttiin minun sitten pitäisi itseni laskea? Olenko jumiutunut jonkinlaiseen ikälimboon? Olenko samanaikaisesti liian nuori ja liian vanha?
Ehkä sillä ei ole mitään merkitystä. Ehkä ihminen on juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa. Elämä vaikuttaisi olevan jatkuvaa opettelua ja sopeutumista. Oli sitten taapero, myöhäisnuori, varhaiskeski-ikäinen, ikihonka tai jotain näiden väliltä.
Siksi pitäisikin vain elää ja ottaa avoimin mielin vastaan kaikki se, mitä maailma eteen heittää.
Ja mielellään vielä hymyillen, koska kiukuttelusta ei ole oikein hyötyä. Ei edes ikäkriisiläiselle.