Olipa kerran pieni maa, ja sillä maalla oli merkittävä johtaja.
Pienen maan johtaja oli myös kooltaan pieni, mutta sitäkin suurempi egoltaan. Johtaja piti itseään kaikkien erinomaisena kaikin puolin.
Kenellekään johtaja ei kertonut, että hänellä oli hyvin pieni itsetunto. Niin pieni, että pienimmästäkin poikkipuoleisesta sanasta se sai ison lommon.
Johtaja ei kertonut tätä kenellekään, koska elettyään jo kohtalaisen kauan, hän ei itsekään enää tiennyt eikä muistanut sen olemassaoloa. Hän ei enää nähnyt peiliin katsoessan omaa itseään, vaan ainoastaan rakentamansa kuvan.
Ja voi veljet - kyllä johtaja olikin rakentanut sitä kovasti.
Kuvan hallinta oli kaikki kaikessa johtajalle. Niinpä hän valvoi kaikkea ja kaikkia ympärillään. Onneksi maa oli pieni, joten valvonta oli helppo järjestää. Onneksi oli myös uutta teknologiaa, jonka ansiosta johtaja pystyi seuraamaan myös oman valtakuntansa ulkopuolella asuvia.
Kun puheet kääntyivät kielteisiksi, johtaja astui esiin. Hän kiillotti komeaa kuvaansa uusilla poseerauksilla ja ideoilla.
Kun joku onneton - yleensä uusi asukas valtakunnassa - erehtyi avaamaan suunsa ja ehdottamaan jotakin muuta, johtaja onnistui tukkimaan tämän suun pelkällä tuimalla katseellaan ja vaikenemalla idean kuoliaaksi. Jos onneton kyseenalaistaja ei vielä katseesta ymmärtänyt vaieta, saattoi hän joutua karkoitetuksi valtakunnasta.
Tiedotusvälineet olivat johtajan valvonnan erityiskohteena. Niiden toistaman kuvan rakentaminen oli tärkein hänen tehtävistään. Koska kuva heijastuisi kauas, alamaisille asti, johtaja halusi tiukasti hallita sitä.
Johtaja palkkasi alaisikseen joukon ihmisiä, jotka osasivat kuvan hallinnan. Joukko lähetti tiedotteita ja kuvia johtajasta kaikille medioille. Niin johtaja sai paistatella suosiossa ja maineessa. Aika kauan.
Sillä sattuipa päivänä muutamana, että yksi joukkotiedotusväline ei julkaissutkaan johtajan tiedotetta sanasta sanaan. Ensin johtaja närkästyi ja sitten suuttui hirmuisesti. Hän käski mestata tiedottajan, joka oli kirjoittanut huonon tiedotteen.
Seuraavana päivänä sama tapahtui uudelleen, paitsi että nyt jo useampi joukkotiedotusväline jätti julkaisematta johtajan viestin sanasta sanaan toistettuna. Nyt johtaja oli jo kauhuissaan.
Kolmantena päivänä johtajasta ei enää löytynyt ensimmäistäkään valmista uutista sen enempää lehdistä, televisiosta, radiosta kuin internetistäkään.
Se oli sen tarinan loppu. Sillä kun johtajan kuva lakkasi olemasta, ei ollut enää johtajaakaan.
Pieni valtakunta kuitenkin säilyi. Ja siitä valtakunnasta tulikin onnellinen valtakunta, sillä siellä jokainen sai sanoa, mitä halusi.