Ensimmäinen kesämuistoni. Koko lapsilauma, isä ja äiti tietysti myös, muutti nukkumaan latoon. Sitä ennen siivottiin huone, kannettiin sisään sängyt ja vuodevaatteet ja ripustettiin sängyn yläpuolelle rankinen suojaksi sääskiltä ja kylmiltä öiltä. Seinän takana nukkui sedän perhe. Aamulla heräsin siihen, että äiti ja täti olivat lypsyllä. Tähikki ammui alkaneen päivän merkiksi. Laitumelle oli kiire.
Toisella kymmenellä olin kesätöissä siskolla. Se tarkoitti kesää vieraalla paikkakunnalla. Kesätienesti auttoi kestämään. Kun kätilösisko oli iltavuorossa, lähdimme pikkuisen kanssa iltakävelylle. Iltatee terveystalolla. Yhtenä iltana sisko juoksi työpaikkansa portaille posket hehkuen. Asia oli tärkeä.
– Nyt on synnytys kesken. Ei ole aikaa iltateelle!
Kesällä kerättiin kasveja. Jotenkin kerääminen painottui aina loppukesälle. Silloin tuli apuun isä. Lähdimme monen yön kalareissulle, mukana kasvinkeräysvälineet, kasvistot sun muut.
Isä oppi katraansa kanssa oivalliseksi kasvituntijaksi. Hän osasi kuivattaa kasvit, ja jos kasvin nimi oli hukassa, isä antoi vinkkejä.
Vintillä isä kuulusteli meiltä kasvien latinankieliset nimet, ja kun syksy jälleen saapui, astelimme turvallisin mielin koulutielle. Lomalla isä tiedusteli, miten sujui kasvitentti. Äitiä nämä keskustelutuokiot huvittivat.
Olin saanut kevätvauvani ja makasin Kemin synnytyslaitoksella kotiinpääsyä odottamassa. Potilashuoneen kadunpuoleinen ikkuna oli auki. Alhaalta kuului tuttu ääni.
– Onnea äiti ja onnea vauva, onnea äiti ja onnea vauva!
Isollaveljellä olivat heti käytöstavat hanskassa. Mummo oli antanut bussimatkan aikana viimeiset käytösohjeensa.
Kuopuspojan ensimmäinen koulupäivä lähestyi, mutta minä olin tuhansien kilometrien päässä Afrikassa. Ei olisi ollut varaa kolmen viikon yhdistettyyn työ- ja lomamatkaan, mutta jäärä mikä jäärä.
Pöytävuori, Nelson Mandelan vankilasaari, Johannesburgin pelottavat slummit ja ammuskelu kadulla ovat nyt kaukaisia muistoja, mutta yhä on yhteys tuohon upeaan maahan. Kaikki kehitys ei ole ollut hyvää, mutta pahin rotusortoaika on takanapäin. Ystäväni sanat säilyvät: Seiso jakarandapuun alla. Muuta hajuvettä et tarvitse.
Kirjahyllyn lokerikosta kurkistaa siniruutuvihko. Murrosikäisen paatoksellisia sanoja, pelkoja, toiveita, kysymyksiä. Niidenkin aika tulee joskus. ”Huonojen runojen ilta.”
Sitä odotellessa, hyvää kesää!