Kolumni

Kempeleläisäiti iloitsee: Onneksi etäkoulu on ohi!

Aamulla töihin. Aamukahvin aikaan tehtävistä viestittelyä kotiin. Aamupäivän aikana kaikissa mahdollisissa väleissä töissä etäkonsultaatiota teknisissä ongelmissa, esimerkiksi Teams-tunneille pääsemisessä ja tehtävien palauttamisessa.

”Missä on tietokoneen laturi?” ”Miks mun puhelimessa ei oo akkua?” ”Tietokoneen mikki ei toimi!” Välillä tähän meni myös koko ruokatunti.

Tällainen oli meidän perheen kevät 10-vuotiaiden kaksosten, 13-vuotiaan ja 14-vuotiaan etäkoululaisen kanssa.

Meillä kummallakaan vanhemmista ei ollut mahdollisuutta etätyöhön, eivätkä lomautukset ainakaan vielä ole onneksi osuneet kohdalle.

Pitkin työpäivää puhelimeen tipahteli Wilmasta tuntimerkintöjä, joita löytyi suurin piirtein kaikissa sateenkaaren väreissä. Niistä tuli otettua erinäiset screenshotit ja lähetettyä kotiin muistutukseksi, että tämä ja tämäkin tehtävä nyt heti työn alle.

Töistä kotiinpaluun jälkeen ensin ruoanlaitto ja sitten avustamaan lapsia niissä tehtävissä, joita eivät olleet syystä tai toisesta päivän aikana tehneet.

Parhaimmillaan siihen meni illassa 4–5 tuntia.

Ja tosiaan, ne tekniset ongelmat. Vaikka etäkoulua tahkottiin lähes kaksi kuukautta, en vieläkään ole päässyt selvyyteen mikä ero on OneNotella ja OneDrivella? Mistä Word online –asiakirja suljetaan niin, että pääsee takaisin edelliselle sivulle, josta tehtävä palautetaan?

Mikä ero on Teamsissa (tai jossain muussa sentapaisessa) luokkakohtaisella kansiolla ja oppilaskohtaisella kansiolla? Mistä kaikesta pitää uloskirjautua, etteivät kaksoset tee vahingossa toistensa tunnuksilla sanakokeita, kun käyttävät samaa tietokonetta?

Kun tulimme töistä kotiin ja kysyimme lapsilta, onko tehtävät tehty, vastaus oli useimmiten kyllä. Se saattoi tarkoittaa esimerkiksi seuraavia vaihtoehtoja:

1. Kaikki tehtävät oli luettu Wilmasta, mutta niitä ei ollut muistettu tehdä.

2. Kaikki tehtävät oli luettu, mutta ainakaan osaa niistä ei ollut osattu tehdä.

3. Tehtävien alkuosat oli luettu ja myös tehty, mutta tehtäväviestejä ei ollut luettu loppuun saakka eikä siksi myöskään tehty.

4. Tehtävät oli tehty, mutta niitä ei ollut lähetetty opettajille.

Tehtävien tekemisen esteenä saattoi olla monenlaisia seikkoja. Naapurustosta joku oli tullut hakemaan ulos leikkimään. Oli ollut niin nälkä, että oli pitänyt tehdä ruokaa ennen tehtävien tekemistä ja tehtävät olivat sitten unohtuneet. Kirja tai vihko oli ollut hukassa. Kaksosten osalta syyt olivat vielä moninaisempia: ”Just kun olin alkamassa tekemään, niin ”sisko” laittoi elokuvan päälle ja mua alkoi kiinnostaa se.” ”En voinut tehdä kaikkia, kun kättä alkoi kouristaa.”

Toiseksi viimeisellä etäkouluviikolla olin ensimmäistä kertaa kotona etäkoulupäivänä. Kyseinen päivä olikin hyvin opettavainen.

Heräsi muun muassa erinäisiä kysymyksiä siitä, miten eri luokilla olevat kaksoset olivat koulutehtäviä tehneet yhteistyössä.

Kun toinen katsoi matematiikan tehtäviään, hän huikkasi siskolleen, että tuletko tänne, kun on kertolaskuja ja osaat ne paremmin. Jompikumpi totesi myös katsoessaan ympäristö- ja luonnontiedon tehtäviä, että minähän olen jo tehnyt nämä. Sattui vain katsomaan siskonsa kirjaa…

Etäkoulun lopputulemana meidän perheessä koulunkäynnin ja opettajien arvostus nousi entisestään. Kun olet kaksi tuntia yrittänyt opettaa lapsellesi omassa päässä selkeitä prosenttilaskuja, mutta lapsesi silmissä on täysin tyhjä katse, tulee äkkiä ikävä opettajia ja heidän ammattitaitoaan.

Onneksi lapsemme ovat jälleen heidän osaavissa käsissään!

Minna HuusariKirjoittaja on kempeleläinen kouluterveydenhoitaja ja kunnanvaltuutettu.