Kolumni

Kari Vi­ro­lai­nen miettii kuntien kapeita har­tei­ta

Sanonta kuntien kapeista hartioista tuli kaikille tutuksi viime hallituskaudella kesken jääneestä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Harva tietää, että kunnilla on edelleenkin yli 500 lakisääteistä tehtävää, joista suurin osa on sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvia.

Vielä harvempi tietää tai muistaa, että niitä oli huomattavasti enemmän aikaisempina vuosikymmeninä, ennen kuin osa niistä siirtyi Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi.

Kun 1980-luvulla työllisyystilanne oli hyvä, niin juuri valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri saattoi saada hoitaakseen ihan merkittävän tehtävän pienessä kunnassa. Omalla kohdallani työ alkoi lastenvalvojan toimenkuvaan kuuluvien isyysselvitysten tekemisillä ja äitiyspakkausten jakamisilla. Isyysselvityksethän tehtiin sitä varten, että useista isä kandidaateista, se oikea, saataisiin maksamaan elatusapua. Ellei isyyttä saatu selville, niin sitten kunta otti vastuun ja maksoi äidille ja lapselle elatustukea.

Kunnan sosiaalisihteeri laski myös jokaisen kunnan asumistukeen oikeutettujen asumistuet. Kaava oli varsin monimutkainen ja liitteitä tarvittiin paljon. Lisäksi sosiaalisihteeri hoiti vankilasta vapautuvien kuntalaisten ensi asunnot, ajoi nuorten rikostentekijöiden oikeutta käräjäoikeudessa ja yritti järjestää päihdehuollon päihdehuoltolain mukaisin velvoittein. Hän toimi myös kunnan raittiussihteerinä.

Toimeentulotuen jako kuului hänen toimenkuvaansa. Hänen alaisuudessaan toimi kunnan vanhustenhuolto ja sen työntekijät, niin ja tietysti päivähoito. Lautakunnan kokouksia pidettiin tiuhaan ja säännöllisesti ja niihin tilattiin isot pullat paikallisesta leipomosta. Silloin sosiaalisihteeri hoiteli myös asunnon muutostöihin kuuluvat käytännön neuvottelut, kun niitä tehtiin, vanhuuden, vammaisuuden tai liikuntarajoitteisuuden perusteella.

Rahat tulivat edellä mainittuun asiaan teknisen toimen budjetista, mutta yhteistyötä tarvittiin moneen suuntaan. Erityisesti sitä tarvittiin terveydenhuollon suuntaan, joka onnekseni oli tuolloin järjestetty kahden kunnan kansanterveystyön kuntayhtymän kautta.

Meillä on sanonta, että kunnan hartiat ovat kapeat sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien osalta. Onkohan poliittiset päättäjät oikeasti tietoisia, miten kapeat ne ovat voineet olla? Pienissä kunnissa ne ovat saattaneet olla yhden tai kahden ihmisen hartiat, joista puhutaan. Kun palvelujen tarve kasvoi, huoltosuhde vinoutui ja ongelmat monimutkaistuivat, alettiin etsiä leveämpiä hartioita.

Ei ollut myöskään ihme, että kunnat halusivat eroon kuntataloutta rasittavista sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävistä.

Muutos ja palvelujen tarpeen kasvu tarjosivat uudet markkinat yksityisille yhtiöille. Asiakasmaksuja korotettiin ja palveluja ulkoistettiin kilpaa ja meille syntyi sosiaali- ja terveydenhuollon bisnes ja ylikansalliset markkinat.

Valtakunnan tasolla nämä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät olivat niin haastavia ja merkittäviä, että ne kaatoivat hallituksen. Pääministeri Sipilän erosta ja hallituksen kaatumisesta uutisoitiin 8. maaliskuuta 2019.

Uusi hallitus joutuu nyt ensitöikseen ratkaisemaan jollakin tavalla sosiaali- ja terveydenhuollon kapeiden hartioiden ja kasvavien kustannusten ongelman.

Kari Virolainen
Kirjoittaja työskentelee yliopettajana Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikössä.