Suomen kesä on oivallisten kulttuuritapahtumien aikaa. Tänä kesänä itselläni oli mahdollisuus osallistua Karjala-Liiton ja Karjalaseurojen järjestämille kesäjuhlille Hämeenlinnassa.
Pohjois-Pohjanmaallekin perustettiin aikoinaan monia Karjalaseuroja tänne saapuneiden karjalaisten toimesta. Rantalakeuden kunnissakin on vaikuttanut kunnallispolitiikassa monia henkilöitä, joiden juuret ovat menetetyiltä alueilta Karjalasta. Omassa kunnassani Lumijoella tällinen vaikuttaja oli nyt jo edesmennyt kunnallisneuvos Pentti Pönni.
Nyt juhlat olivat Hämeessä. Karjalaisseurojen Etelä-Hämeen piirin alueelle asutettiin jatkosodan jälkeen noin 73 800 luovutetun Karjalan evakkoa, joista valtaosa oli Antrean, Muolaan ja Vuokselan sekä osin Kivennavan kunnista. Isäni äiti Martta Virolainen aloitti pientilan hoitamisen täällä nykyisin Hämeenlinnaan kuuluvan Vanajan kunnan alueella viiden lapsen yksinhuoltajana, kun koti oli jäänyt Karjalaan ja aviopuoliso haudattu Antrean multiin.
Hyvästä ja korkeatasoisesta ohjelmasta huolimatta kesätapahtuman vaikuttavin hetki oli pysähtyminen taiteilija Aleksander Andrejewin maalauksen edessä. Siinä taiteilija Aleksander Andrejew kuvaa sukunsa lähdön evakkoon Karjalasta Muolaan pitäjästä. Taideteos on massiivinen, kaksi metriä korkea ja kolme metriä leveä öljyvärimaalaus. Taitelija Aleksander Andrejew syntyi Muolaan kunnassa vuonna 1938 Juho ja Rufina Andrejewin maanviljelijä perheeseen. Muolaa oli kunta Vuoksen eteläpuolella Karjalan kannaksella. Taideteoksessa on kuvattuna evakkomatka Karjalasta kuusi vuotiaan pojan omakohtaisten mielenmaiseman ja muistojen pohjalta.
Muolaa oli tunnettu pitäjä savitöistään. Erityisesti Kyyrölän kylässä oli useita savipajoja. Kyyrölän kylän ruukunvalmistus oli merkittävä käsiteollisuuden keskittymä Suomessa ennen sotia. Viipurin torilla myytiin paljon saviastioita, joita levitettiin laajasti. Saviastioita käytettiin ruoan valmistukseen ja nimenomaan hyvä karjalanpaisti valmistettiin näissä astioissa. Karjalan liitto on saanut myös tunnuksensa savesta tehdyn kukkopillin Muolaan kunnan savipajoista.
Taiteilijan isä kävi vielä välirauhan aikana rakentamassa kotia Muolaan kuntaan, mutta koti täytyi jättää vielä toiseenkin kertaan kun vihollisen joukot valloittivat osan Suomen sydäntä, monille niin rakkaan Karjalan.
Taiteilijaa käytiin halaamassa taulun äärellä. Eräs katselija toteaa, että tuossa taulussa on kaikki se, mikä meilläkin oli ja itkee taulun edessä. Niin on tehnyt moni muukin, kun tuo taideteos on ollut nähtävillä.
Taideteos on vaikuttava, se pystyy piirtämään monien katsojien mieleen yksityiskohtaisen kuvan noista Suomen historian hetkistä, jolloin jouduttiin sanomaan viimeisen kerran ”Jää hyvästi”.
Jää hyvästi on osuva nimi. Kuinka syvästi meitä koskettaakaan viimeinen hyvästijättö rakkaalle, tärkeälle ja meille läheiselle ja kuinka syvästi sielumme sisimpään tuo hyvästijättö voi piirtyä.
#Lumijoki
Kari Virolainen
Kirjoittaja on lumijokinen, joka työskentelee yliopettajana Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikössä.