Me ja muut.
Me ja nuo lapset. Me ja ne kaupunkilaiset. Me ja nuo vanhukset. Vastakkaisuuksista huolimatta yhteinen ympäristö luo yhteisymmärrystä.
Muistan, kun kymmenisen vuotta sitten heinäkuussa istuin Hailuodon kirjaston portailla ja ihmettelin ensimmäisen työpäiväni jälkeen. Rehevä, vihreä kesä. Mielessä lukuisat etelästä tulleet lomaluotolaiset. Olo oli kuin Kirkkonummella puutalon portailla fiilistelemässä kesää.
Nyt tästä ----
SKRRRIIKKKSSSSHH!! (Näin vaihtuu levy!)
Mähän luin Rantalakeudesta jutun. Veeti! Sä kirjoitit siitä, kuinka paikallisessa poliittisessa keskustelussa väheksytään nuoria. Jos sopii, niin mä, yli 50-vuotias, kirjoitan samasta asiasta. Ok? Hyvä!
Nuorisovaltuusto toimii Hailuodossa samoin kuin Kempeleessä. Nuorten yhteishenki yhteisten asioiden edistämisessä on hyvä ja samanhenkinen porukka hitsautuu yhteen. Nuorisovaltuustoilla on myös omaa budjettia päätettäväksi. Muuten kai kuntien rahoista saavat yleensä päättää ne, joilla itselläänkin on rahaa. Mutta oli rahaa tai ei, tavoitteita on oltava.
Minun lukioaikoinani meillä oli koulun käytävillä syntynyt Temmes-suunnitelma.
Temmes oli silloin pieni, itsenäinen, 500 asukkaan kunta.
Jos luokan 30 oppilasta olisivat kaikki tulevine puolisoineen muuttaneet sinne, 60 uutta asukasta olisivat olleet vahva poliittinen voima. Amerikan-vuodeltaan luokallemme tullut vaihto-oppilas Harri valittiin kunnanjohtajaksi. Kiinteistöpäällikköä, opettajaa, poliisikin oli. Palomies.
Meillä ei ollut puolisoita, ei lapsia, ei taloja. Mutta meillä oli ajatusleikki, mahdollinen suunnitelma.
Mitä meistä tuli? Lista on kyllä ihmeellinen: Iso-Jokesta tuli yliopiston rehtori, Hantesta tuli Bittiumin toimitusjohtaja. Kahdesta muusta Hantesta koodareita ja teknisiä kirjoittajia. Juhosta lääkäri, Mannasta lakinainen. Vesku on ollut mestarina Kempeleen kirkonkylän uuden koulun rakennustyömaalla. Jarskista tuli leipuri ja vahtimestari. Minnasta opettaja. Make kehitti kuvionuottijärjestelmän ja opetti Pentti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen soittamaan ja edustamaan Suomea Euroviisuissa.
Simppa perusti New Yorkiin leipomon ja myy ruisleipää coast-to-coast. Sama suomalaisen ruisleivän postimyynti-idea oli muuten muistaakseni painettu jo 80-luvulla Pahkasika-satiirilehteen. Itse aloitin diplomi-insinöörin opinnoilla. Sitten opiskelin äidinkielenopettajaksi. Ja vielä kirjastonhoitajaksi. Nyt työni on lasten, nuorten, vanhusten ja kaikenikäisten parissa.
Kukaan meistä ei asu Temmeksellä. Miksi name-dropping ja lievä avautuminen tässä? Halusin kertoa asemien ja vaikutusvallan yllättävästä kirjosta.
Tavoitteita on oltava. Pieniä oikeaan suuntaan vieviä tavoitteita voi saavuttaa jopa ilmaiseksi. Ihmisiin tutustuminen ja verkostoituminen on tärkeimpiä taitoja. Vaikuttaminen politiikassa edellyttää vaikutusvaltaa ja erityisesti paikallisessa päätöksenteossa paikallislehti on merkittävä kanava.
Sinä olet saanut arvokasta kokemusta nuorisovaltuustossa, seuraajasi jatkavat työtäsi ja itse menet eteenpäin.
Ihmiselle, joka tekee valintoja, avautuu uusia mahdollisuuksia.
Veeti, tulevaisuus on nuorissa.
Minun huoleni kaikenikäisten nuorten suhteen on se, että kasvulle ja valinnoille ei jää aikaa. Media on lyhentänyt lapsuuden ja politiikka laskenut nuorten päälle menestymispaineet.
Muuten olen sitä mieltä, että päättäjä, joka päättää väheksyä lapsia, nuoria ja koulutusta, on sielultaan vioittunut ja irti yhteisön todellisuudesta.
Ai niin. Ennen kuin kukaan ehtii tokaistakaan, vielä yksi asia: Me viisikymppiset emme ole boomereita. Me ollaan suurten ikäluokkien lapsia, boomer babies.
Hyvää abikevättä kaikille abeille!
Kari Blomster
Kirjoittaja on Hailuodon kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri.