Ihmiselämä on rikas. Jumala on luonut sen rikkaaksi.
On hyvä asia, että emme tunne huomispäivää etukäteen. On tietoisuus vain siitä, että aurinko nousee joka päivä.
Toisinaan elämänkohtaloita kuunnellessa saattaa tuntua, että elämä vaikuttaa täysin lohduttomalta. Todellisen kivun ja epätoivon keskellä ei koe elämän rikkautta. Joskus kuuntelijana täytyy olla vaiti, kun kärsimystä on niin vaikea käsittää. Mutta myötätunnon välittämistä ei voi koskaan unohtaa. Myötätunto luo uutta voimaa.
Tämä aika huutaa aitoa välittämistä.
Elämän rikkauden voi myös tarpeettomasti hukata. Elämän ”kovan koulun” käynyt ymmärtää ettei kannata niin sanotuista pikkuasioista valittaa.
Olen tavannut työssäni ihmisiä joiden viisaus ei perustu oppineisuuteen. Nämä ihmiset eivät ole erityisemmin rahakkaita. Nämä ihmiset eivät ole erityisemmin näkyvillä. Heidän viisautensa perustuu myötätuntoon ja sisäiseen nöyryyteen. He puhuvat vähän. Silloin tällöin lausuvat viisauden mitä eivät viisautena erityisemmin pidä.
Tyytyväisiä ovat.
Ihminen voi tarkastella elämäänsä joko niin että ”vesilasi on puoliksi tyhjä” tai niin että ”vesilasi on puoliksi täynnä”.
Asenne ja kärsivällinen mieliala määrittelevät hyvin pitkälle elämän laadun tason.
Huonot päivät menevät nopeasti samoin menevät hyvät päivät. Viisautena monet sanovat, että kannattaa välttää katkeruuden kuopat.
Elämä liian rikas hukattavaksi.
Ajattelen niin, että ihminen kuitenkin lopulta etsii rauhaa. Pian lähestyvä helluntai muistuttaa Puolustajasta siis Pyhästä Hengestä. Tämä sana on tärkeä sana, jota käytän työssäni. Pyhän Hengen tehtävään muun muassa liittyy elämän merkityksen kirkastaminen ja ennen kaikkea sisäisen rauhan tuominen ihmiselle.
Tästä näkökulmasta pohdin hieman arkisesti:
Voisiko sydämen hiljaisuus olla hyve? Voisiko hyvät sanat olla laajemmassa käytössä?
Voisiko elämän rikkaus olla syvimmältään sitä, että iloitsee siitä, kun aurinko jälleen nousee?