Koska juhannussäästä näyttää tulevan kolea, on hyvä lämmitellä juhannusmuistoilla. Näin jälkikäteen tuntuu, että kaikki lapsuusjuhannukset olivat lämpimiä. Liekö ajan kultaamaa faktaa, mutta en muista yhtään sateista saatika kylmää keskikesän juhlaa.
Monta muuta asiaa juhannuksesta on jäänyt mieleen. Esimerkiksi se, kun sain olla isoäitini apuna juhannusheran keitossa. Autoin mummoa kantamaan naapurin navetalta maidot ja omasta liiteristä polttopuut. Välillä kävin tarkistamassa miten mummo jaksoi monituntisen keittämisen. Samalla tarkistin millaiseksi juustokimpaleet ovat kattilassa muodostuneet.
Mummo kertoi hämmentämisen lomassa lapsuutensa juhannuksista. Silloin pihalle rakennettiin koivuista lehtimaja. Siellä väki viihtyi kesää juhlimassa.
Kun isäni kanssa lähdimme hakemaan ovenpieliin juhannuskoivut, heitin vienon toiveen lehtimajan teosta. Ja niinpä sellainen ilmestyi pihallemme!
Ehkä kaikkein voimakkain muisto liittyy limsakoriin. Kun olin lapsi, limonadi ei ollut jokapäiväistä juomaa. Limsaa sai yleensä syntymäpäivillä ja juhannuksena.
Sain pikkusiskoni kanssa valita juhannuslimsakorin värit. Minä halusin aina punaista Jaffaa ja banaanilimpparia. Löytyi sieltä usein mustaa ja kirkastakin. Ja jokunen keltainen pullo.
Kun kori saatiin kannettua kaupasta kotiin, se sijoitettiin ulkovarastoon. Äiti muistutti pullojen olevan käytössä vasta juhannuksena. Emmehän me tällaista rajoitusta aina totelleet. Silmän välttäessä livahdimme varastoon hakemaan pullollisen hapokasta. Avasimme varaston oven hakasen ja tuijotimme lattialle olevaa korillista kuin maailman kahdeksatta ihmettä.
Limsakorielämykset palautuivat elävästi mieleen huomatessani lähikaupan mainoksen. Kauppias oli keksinyt ottaa valikoimaan juhannuslimsakorin valitse-itse-pullot – ajatuksella. Olisinpa korin hakenutkin, ellen olisi mittumaaria reissussa.
Meille 80-luvulla syntyneille voisi jo järjestää jonkin sortin nostalgiafestivaalit, missä pääsisimme uppoutumaan vuosikymmenen lastenohjelmiin VHS-kasettien muodossa, soittamaan pyöritettävällä lankapuhelimella lisää kavereita paikalle, nauttimaan neonvärien ja olkatoppausten muodista, kuuntelemaan Aarne Tannisen Yhdysvaltojen raportteja ja nauttimaan pullollisen banaanilimukkaa.
Olihan silloin kaikki paremmin. Vai oliko?