Joulu.
Suuri juhla-aika, johon liitetään paljon erilaisia arvoja. Puhutaan joulumielestä, uskonnollisesti lähimmäisenrakkaudesta sekä joulurauhasta. Lähimmäisen rakkaus ei välttämättä kaikille aukene suoraan uskonnon välityksellä, mutta sen tarkoitus on muistuttaa läsnäolosta lähimmäistemme ja miksei hieman tuntemattomampienkin arjessa. Joulukortit läheisille ja hyvän joulun tervehdykset vastaantulijalle osoittavat hänen tulleen huomioon otetuksi.
Hyväntekeväisyys ja avun antaminen sitä tarvitseville ovat niin ikään joulun aikaan osa monen joulumielen rakentumista.
Vuonna 2016 puhuttiin muun muassa yksinäisyydestä, nyt loppuvuotta kohti otsikoihin on noussut myös nuorten syrjäytyminen. Molemmille on yhteistä eristäytyneisyys. Törmään kyseisiin ilmiöihin päivittäin työssäni. Joulun kaltainen aika ja sen tuoma auttamisen kulttuuri ovat yksinkertainen, mutta vain yksittäinen, väliaikainen hetki kiinnittää huomiota apua tarvitseviin.
Mielestäni jouluun liitetty kulttuuri edellä mainittujen asioiden parantajana saisi olla arjessa mukana ympäri vuoden. Aina sen ei tarvitse olla rahan sysäämistä erilaisiin keräyksiin, vaan usein pelkkä hymy penkillä istuvalle ikäihmiselle taikka kuulumisten kysyminen bussin viereisellä penkillä istuvalta kaverilta riittää.
Eräs yksinäisyydestä kärsivä henkilö tokaisi minulle ystävällisyyden ja edes lyhyiden juttutuokioiden olevan merkittävä hyvää oloa lisäävä tekijä. Osalle meistä elettä voidaan pitää itsestäänselvyytenä, kaikille asia ei ole näin.
Voisiko 2017 vuoden teemana olla toisen huomioiminen? Ei kaivauduta älypuhelimien maailmaan ruokapöydässä ja busseissa. Ei pelätä kysyä kuulumisia toiselta tai ihmetellä, kun niitä kysytään itseltä. No okei, saattaahan se vähän hölömöltä aluksi tuntua, mutta kannattaa yrittää. Edes kerran. Ei se niin hankalaa tai vakavaa ole. Saattaa vaikkapa löytää uuden ystävän tai pelastaa toisen ihmisen päivän.
Toistaiseksi viimeisen kolumnini myötä Hyvää ja Rauhallista Joulua jokaiselle.