Eräänä jouluaattona päätimme lähteä siippani kanssa mökille joulunviettoon. Lapsia ei vielä ollut, juhlapyhät olivat sinä vuonna lyhyet ja suku kaukana.
Pääsimme perille Oulujärven rannalle myöhään iltapäivällä. Tulomatkalla olimme ehtineet hankkia kuusen, ja muut joulun tykötarpeet olivat takakontissa. Onneksi naapurin isäntä oli käynyt auraamassa mökkitien auki.
Mökkiä käytettiin yleensä vain kesäisin, ja niinpä pirtin seinät hohkasivat hyisyyttään. Leivinuunikaan ei lähtenyt heti vetämään, vaan tuprautti savut silmille. Oli pakko nousta katolle siivoamaan lumet piipun päältä ja nuohoamaan mahdolliset naakanpesät pois.
Ilta oli pimeä ja hiljainen, pakkanen alkoi napsahdella nurkkalaudoissa ja tähdet kimalsivat jäänkirkkaina. Vain otsalamppujen valokeilat halkoivat mustuutta kotitekoisten nokikolareiden ympäriltä.
Kun piippu oli nuohottu, hormi alkoi vetää. Lämpöä sai odotella vielä kauan, ja teimmekin jouluvalmistelut toppavaatteissamme. Koristelimme kuusen, laitoimme valmiit laatikot hellanuuniin, asettelimme kinkkuviipaleet pirtinpöydälle, nostimme tarjolle salaatit ja rosollit.
Kannoimme kamarista leivinuunin eteen patjat ja tyynyt, ja ripustimme makuupussimmekin lämpenemään.
Ruuan valmistumista odotellessamme kuuntelimme joululauluja ja uunissa rätisevää tulta. Kynttilät paloivat, ja kylmyys alkoi aavistuksen loitontua. Söimme jouluaterian edelleen ulkovaatteissa, hengitys huuruten. Vaikka olosuhteet olivat karuhkot, mieli oli levollinen. Vatsaa lämmitti laatukonjakki.
Iltayöstä kääriydyimme makuupusseihimme, koira kiertyi jalkopäähän. Pakkanen kiristi ulkona otettaan: järven jäät paukahtelivat ja naukuivat, kuu nousi valaisemaan hanget sinisiksi.
Rauhallinen, syvä uni tuli odottamatta.
Joulupäivän aamu oli kireänkirkas, pirtti lämmin. Kimalteleva latu houkutteli järvelle hiihtämään, koira hulmusi jaloissa lenkkeilyn toivossa, eikä ulkosaunan lämpenemiselläkään ollut enää kiire. Se olisi lähes valmis, kun palaisimme hiihtoretkeltä.
Oli rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.