Luin jostain buddhalaisuutta käsittelevästä tekstistä hienon metaforan: silmä näkee kaiken ympärillään, mutta ei itseään. Ajatushan on korostaa itsetutkiskelun tärkeyttä, mutta olen huomannut, että pelkkä ympäristön näkeminen ei sekään riitä. Täytyy myös ymmärtää näkemänsä, tuntea ja sisäistää.
Katse jää herkästi tarkentumatta. Näemme kaiken, muttemme kuitenkaan mitään. Pitäisi nähdä metsä puilta, keskittyä siihen, miksi jotain tapahtuu, miten jokin on, eikä pelkästään tyytyä toteamukseen, että jokin vain on.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa siitä, miten tärkeää olisi pysähtyä ja antaa arkisille asioille arvoa, mutta enpä tiedä. Unettavaa, vaikkakin tärkeää.
Näillä lässytyksillä voisi sen sijaan jo iskeä Paolo Coelhon markkinoille! Olen kehitellyt vedenkestävän sapluunan, jolla jokainen voi rakentaa oman coelholaisen kökköaforismin: lausahduksen tulee olla kaksiosainen, pilkun erottama. Se sisältää ehdollisen toteamuksen, jonka tulee täydellistyä, jotta voi saavuttaa sen, mitä pilkun jälkeen – tai sitä ennen – todetaan. Tätä voi toki varioida vaihtamalla lauserakennetta. Esimerkkinä,
Jos hymyilet kuin aurinko, ilosi lämmittää muitakin.
Jos rakastat tarpeeksi kesää, on se tuleva luoksesi joka päivä.
Et voi olla onnellinen, ellet arvosta sitä, mitä sinulla jo on.
Eikö noilla jo myisi muutaman miljoonan opuksen?
Suuntaan syyskuun alkajaisiksi kohti uusia haasteita, ja tämä lehti jää näiltä osin viimeiseksi, jonka teossa olen mukana toimittajana tai avustajana. Kulunut reilu vuosi on ollut täynnä oppimista, itsensä haastamista ja kehittämistä! Kiitän päätoimittaja Sauli Pahkasaloa ja koko Rantalakeuden poppoota tuesta ja ennakkoluulottomuudesta – minähän tulin taloon viime kesänä yliopiston penkiltä vailla kokemusta minkäänlaisesta lehtityöstä.
Ehkä siinä on myös pientä opetuksen tynkää, koska hyvissä tarinoissahan on aina sanoma – ja koska Coelho nyt tuli esiin aiemmin, niin lainataan nyt häntä, vaikka vähän pahoinvointia aiheuttaakin: ”Joskus sinun täytyy valita kahden väliltä: Sen, mihin olet tottunut tai sen, minkä haluaisit oppia.”
No niin, eiköhän se riitä. On siinä totuuden siemen silti. Jos liikaa jahkailee, pelkää tai velloo unelmissa, juna saattaa lähteä. Siksi kannattaa hypätä kyytiin, vaikka jännittäisi niin, ettei kahvikuppikaan pysy kädessä.