Edes sää ei saa suomalaisia puhumaan hississä toisilleen.
Mutta koettiinpa viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä sellainen luonnonilmiö, mikä aiheutti porinaa oululaisessa virastohississäkin. Sen sijaan, että iltapäivän lyhyen hissihetken ajan olisin viiden muun hissitoverini kanssa katsellut kengän kärjessä sulavaa lunta, vaihdoimme vilkkaasti kokemuksia.
Tai muut vaihtoivat.
Minä epäonnekseni nukuin mieliin piirtyneellä tapahtumahetkellä. Ja kun nukun, nukun sikeästi. En herää edes maanjäristykseen.
”Kuin aura-auto olisi mennyt vierestä!”
”Luulin, että lentokone putosi!”
”Seinät tärisivät, enkä sen jälkeen nukkunut!”
Vähän harmittaa. Se, etten kokenut lakeuden rannalla, kolmisenkymmentä metriä pinnan alapuolella tapahtunutta kallioperän jännityksen purkautumista, enkä päässyt osallistumaan kokemuksien vertailuun.
Mutta siitä olin iloinen, että tällainen pieni järähdys – sitä se oli virallisten taulukoiden mukaan – yhdisti suomalaisia. Myös hiljaisuuden pyhässä paikassa hississä.
Suomen satavuotisjuhlallisuuksien yhteydessä on paljon puhuttu yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä. Onhan juhlavuoden teemakin samalla linjalla.
Pieni maanjäristys osoitti, että suomalaiset kyllä osaavat lähestyä toisiaan, tarvittaessa tukea toinen toistaan ja hitsautua yhteen, kun jokin yhteinen tyrmistys meidät kohtaa.
Uskon vakaasti siihen, että mahdollisena kriisiaikanakin suomalaiset toimisivat näin. Vaikka välillä yhteiskuntamme vaikuttaa kylmältä, itsekeskeiseltä ja pelkästään omaa etua tavoittelevien ihmisten pelikentältä, uskon kuuluisan talvisodan hengen piilevän meissä jokaisessa.
Yhteisöllisyyskään ei välttämättä ole meistä kadonnut mihinkään. Sitä pitää vain ruokkia. Hyvä esimerkki oli satavuotias itsenäisyyspäivämme. Väki kerääntyi sankoin joukoin lakeudenkin alueella viettämään yhteistä juhlaa. Esimerkiksi Limingassa ulkosalla vietetty juhlahetki oli mieleenpainuva kokemus.
Juhlakansassa mukana olleita lapsia katsellessani mietin, että joku heistä voi olla juhlimassa Suomen 200-vuotisjuhlaa. Ja muistelemassa, miten maa makasi sata vuotta aiemmin. Ja, että itsenäisyyspäivän jälkeen maa vavisi. Hiukkasen. Mutta niin paljon, että siitä puhuttiin jopa hississä.