Minulla on seitsemän vuotta itseäni vanhempi sisar. Niin pitkään kuin muistan, hän on ollut silmissäni iso ja aikuinen.
Lapsuudessa isosisko oli auktoriteetti: itseäni fiksumpi ja osaavampi, paljon enemmän asioista tietävä. Hän oli myös sisarkateuden kohde: vanhempien huomiota minulta vievä epäoikeudenmukainen sisko, joka käytti vanhemmuuttaan häikäilemättä oman etunsa tavoitteluun.
Riitelimme ja tappelimme paljon. Ensimmäinen hampaani lähti, kun yritin purra siskoani käteen, jota hän piteli suuni edessä. Tein mielelläni hänelle kepposia, mutta toisaalta ikävöin kovasti, jos hän oli pitkään poissa kotoa.
Välimme tasaantuivat ja paranivat sitä mukaa kun kasvoin. Sisareni ei enää ollut se isompi ja osaavampi, vaan olimme tasavertaiset. Aikuisena neuvoja ja tukea on annettu puolin ja toisin.
Luulen, että monella muulla on samanlainen kokemus suhteessa sisaruksiinsa. Isoveli tai -sisar on jotain rakasta mutta samalla ärsyttävää ja epäilyksiä herättävää.
Tämä yleisinhimillinen tunne näkyy myös paikkakuntien välisissä suhteissa. Olen asunut monella kolkalla Suomea, ja joka paikassa olen törmännyt samaan ilmiöön: suurten ja niitä pienempien paikkakuntien välejä hiertää jokin näkymätön voima. Sama kuvio niin Mikkelin ja Savonlinnan välillä, Raahen ja Pyhäjoen välillä kuin Oulun ja sen ympäristökuntien välillä.
Kunnat ovat helposti kuin sisarukset: Suuret päästelevät sammakoita suustaan, ja pienet kätkevät ne sydämeensä iskien takaisin sopivan tilaisuuden tullen. Isommat käyttävät vahvemman oikeuttaan muistamatta aina ottaa pienempiä huomioon.
Ja kuten sisarukset, myös kunnat tarvitsevat toisiaan. Isot tarvitsevat ympärilleen pieniä, elinvoimaisia kuntia, jotka syöttävät työvoimaa ison kunnan alueella toimiviin yrityksiin ja kuluttajia sen palveluihin. Elinvoimainen maaseutu kaupunkialueen ympärillä turvaa kaupungin kasvua.
Pienet taas tarvitsevat suurta keskusta, joka tarjoaa pienten kuntien asukkaille työtä, virkistystä ja palveluja, joita pieni kunta ei pysty itse tuottamaan. Ison kasvu tuo kasvua myös pienelle sen kyljessä.
Oli kyse sitten sisaruksista tai kunnista, on aina hienoa, jos suurten ja pienten välille löytyy tasapaino, jossa kummankin merkitys toiselle tunnistetaan ja tunnustetaan. Yhden hyvä ei ole toisilta pois. Päinvastoin, monesti se voi olla toisenkin menestymisen elinehto.