Kolumni

Iida Keskinen: "Kaikkien visio hyvästä elämästä ei välttämättä vastaa yleistä, pitkälti markkinatalouden muovaamaa normia"

Herään aikaisin aamulla, kello viisi tai kuusi. Olen edellisenä iltana laatinut muistiooni tiiviisti sommitellun listan asioista, joita haluan saada hoidettua päivän aikana. On päiviä, jolloin listani erittelee tekemiseni päivän aikana jopa minuuttien tarkkuudella. Suoritan päiväni niin suunnitellusti kuin inhimillisyyden rajoissa mahdollista, minkä jälkeen rentoudun hetken ennen nukkumaanmenoa ja kirjoitan uuden listan seuraavalle päivälle.

Toisinaan nukkumaan mennessäni oloni on turhautunut ja tyytymätön, sillä vaikka olisin puurtanut tärkeiden tehtävien kanssa koko päivän, minusta saattaa tuntua, että olen tuhlannut aikaa enkä ole ollut tarpeeksi produktiivinen. Näin käy usein esimerkiksi silloin, kun osa listatuista asioista jää tekemättä. Toisaalta taas joskus, joskin harvemmin, käy niin, että pitkäjänteisyyteni palkitaan, ja nukkumaan mennessäni minulla on hyvä olo itsestäni ja aikaansaannoksistani.

Tämä kaikki kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka olen väistämättä altistunut suggestiolle. Eikä ihme – esimerkiksi sosiaalinen media saa erityisen helposti aikaan sen, että minun elämäntilanteessani oleva nuori opiskelija alkaa nopeasti arvottaa itseään ja koko potentiaaliaan produktiivisuuden perusteella.

Erityisesti amerikkalaisesta kulttuurista meille tulevat vaikutteet korostavat tätä ilmiötä, jonka mukaan ihmisen omanarvontunto koostuu hänen saavutuksistaan ja erityisesti siitä, kuinka kiire hänellä on koko ajan.

Ihmiset puhuvat oman elämänsä ruuhkaisuudesta kuin se olisi jokin maaginen sosiaalisen statuksen kohottaja. Vaarana on, että saavutetusta menestyksestä ja kunnioituksesta riippumatta kukin viettää oman elämänsä hamsterina jumissa juoksupyörässä, jonka vauhti vain kiihtyy ja kiihtyy.

Toisaalta produktiivisuuden ihannointi on ymmärrettävää ja hyödyllistä. Ihmiset ovat kautta vuosituhansien tarkastelleet menestyvien yksilöiden toimintamalleja ja pyrkineet imitoimaan niitä. Erityisesti nyky-yhteiskunnassa jatkuva produktiivisuus tuntuu olevan avain tuloksiin, sillä on ilmiselvää, että älykkäät ja työteliäät ihmiset pääsevät pitkälle.

Tähän kaikkeen kuitenkin sisältyy vahingollinen ennakko-oletus siitä, että yksilön primäärisen tavoitteellisuuden tulisi suuntautua produktiivisuutta vaativiin tehtäviin, kuten uran rakentamiseen. Tässä kuitenkin villi konsepti: kaikkien visio hyvästä elämästä ei välttämättä vastaa yleistä, pitkälti markkinatalouden muovaamaa, normia. Oman elämän ja arvojen kriittinen evaluointi voi käydä hankalaksi, kun produktiivisuuden paine kasvaa.

Produktiivisuudessa ei itsessään ole mitään pahaa. Myrkyllistä siitä tulee silloin, kun sen ympärillä ei ole hengitystilaa ennakko-oletuksettomalle pohdinnalle siitä, mistä hyvä elämä lopulta koostuu.

Ehkä avain onkin siinä, mitä produktiivisuudella tavoitellaan. Oman arvonsa määritteleminen produktiivisuuden perusteella on tuhoisaa, mutta yhtä lailla tavoitteellisuus suunnattuna johonkin innostavaan ja arvokkaaseen voi tehdä yksilön elämästä merkityksellistä ja mielenkiintoista sekä luoda jotakin hienoa tähän maailmaan.

Jos ihminen suuntaa huomionsa oikein, produktiivisuuden loukku voidaan välttää.

Seuraa ajatuskoe. Tulevaisuudessa tekoälyn nousun dystooppiset skenaariot jäävät toteutumatta, mutta sen sijaan teknologia kehittyy niin, että koneet voivat suorittaa kaikki ihmisen nyt suorittamat mahdolliset työnkuvat optimaalisesti. Mikä silloin on korkein mahdollinen hyve produktiivisuuden sijasta?

Iida Keskinen

Kirjoittaja on liminkalainen opiskelija.