Nykyään yhdeltä puheenaiheelta on melkein mahdotonta välttyä. Pakolaiset, turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat.
Yhteiskuntaopin tunnilla tutustutaan siihen, kuka on Suomen kansalainen ja miten maahanmuuttaja voi saada maamme kansalaisuuden. Opettaja sanoo, ettei ole koskaan opettanut näin ajankohtaista asiaa.
Suvun päivällisellä keskustelu pakolaisista käy kiivaana, samoin TET-paikan kahvihuoneesssa.
Kun avaa telkkarin tai radion voi olla varma, että hetken kanavasurffailun jälkeen törmää keskusteluun tai uutiseen aiheesta.
Myös sanomalehdissä ja sosiaalisessa mediassa pakolaiskriisi on kokoajan pinnalla.
Mielipiteitä tuntuu olevan ainakin yhtä paljon kuin niiden esittäjiäkin ja asioita on hyvä katsella kaikista näkökulmista.
Yritän itsekin pitää mielen avoimena, vaikka joskus äärinegatiivisia kommentteja ja salaliittoteorioita on vaikea ymmärtää.
Ongelmilta ei ole vältytty eikä tulla välttymään jatkossakaan, mutta luulen, että vihamielinen ja torjuva ilmapiiri ei ainakaan edistä ongelmien ratkeamista. Vaikka kuinka pyrin seuraamaan uutisia, pakolaiskriisissä on paljon asioita, joita on vaikea käsittää.
Omaa mielipidettä on tiedon ja ymmärryksen puutteessa vaikea muodostaa, joten yritän vain asettua kovia kokeneiden pakolaisten asemaan ja ajatella inhimillisesti.
Voi vain kuvitella, miten työlästä on oppia vaikea kieli ja sopeutua uuteen vieraaseen kulttuuriin. Pakolaisilla on takanaan matkan rasitukset ja edessään pitkä, kylmä ja pimeä talvi vieraassa maassa.
Osa tämänhetkisistä pakolaisista on elänyt erittäin huonoissa olosuhteissa ja ottaa ison riskin jättäessään kaiken taakseen. Tuossa tilanteessa varmaan jokainen meistä haluaisi saada apua ja hyväksyntää osakseen.
Ja niin kuin radiossa juuri todettiin; loppupeleissä ei ole olemassa meitä, teitä ja heitä, on vain ihmisiä.