Paljon unohtumattomia hetkiä on jälleen muistojen plakkarissa. Paljon upeita ihmisiä, erilaisia ihmisiä, ihmisiä erilaisista kulttuureista.
Tuttu tunne sykkii sisälläni. Olen iloinen siitä, että olen lähtenyt mukaan toimintoihin, joissa tapaa muita ihmisiä, erilaisia ihmisiä, eri värisiä ihmisiä. Onneksi olen vastannut: Kyllä!
Ensitapaamisestamme on vasta muutama kuukausi. Ilo kutkuttaa sisälläni. Ystävyyden ohut side ei katkennutkaan. Niin on käynyt joskus, polku on sammaloitunut ennen kuin alkoikaan. Tutumpi tilanne on, että nähdään uudestaan, ehkä harvoin, mutta nähdään kuitenkin.
Riemu täyttää mieleni, kun näen tutun hahmon laskeutuvan alas bussista. Samanlainen aurinkohymy kuin kesäisessä Petroskoissa. Sama helisevä nauru kuin suguvastavundu -tapahtumassa, sukukansojen tapaamisessa, missä tullaan tutuksi, etsitään yhteisiä juuria, löydetään yhteneväisyyksiä, huomataan eroavaisuuksia, tullaan ystäviksi.
Hän on inkeriläinen ja puhuu miehensä kanssa kaunista karjalan kieltä. Meitä yhdistää sama ammatti. Hän on kirjoittanut vuosikymmenet pienen kansan oikeuksista. Niin on tehnyt päätoimittaja-miehensäkin.
Ryhmään kuuluu hersyvä karjalaismummo, jonka myös bongasin kesäisessä Tshalnassa. Kun hän laulaa, hänen kasvonsa säteilevät. Välillä hymy peittää kasvot, mutta hetken päästä jo suru, kaiho entisten aikojen menettämisen vuoksi.
Viimeisenä iltana istumme vierekkäin. Suomalais-ugrilaisten kansojen sukukansapäivä on onnellisesti ohi. Yleisöä on ollut satamäärin. Sukusiteet ovat vahvistuneet. Tieto toisen kansan tilanteesta on kasvanut. Yhteenkuuluvuus on noussut päivän kultaiseksi siteeksi.
Tunnen karhean käden omassani. Kuulen sekaisin venäjää ja karjalaa. En ymmärrä puoliakaan, mutta hymyilevät kasvot ja ystävälliset silmät kertovat enemmän. Kun siirrymme lattialle piirileikkiin, liikutuksen tunteet tulevat ulos kyynelinä. Mummo ottaa taskustaan kangasnenäliinan, kuivaa poskeni ja lahjoittaa lämpimän moiskauksen.
Ennen kuin ilta on päättynyt, mummo ripustaa kaulaani hehkuvat helmet. Se on liikuttava ystävyyden osoitus. Meillä on vähän yhteisiä sanoja, mutta onneksi on hymy. Se säilyy muistossa.
Kun saatan heidät bussille, haikeus haluaa ottaa vallan, mutta annan tilaa mieluummin kiitollisuudelle.
Ihanat, ihanat ihmiset. Onneksi on ystävyyden silta. Se kantaa.