Seison tunturin huipulla, hiljaisuudessa. Silmäni kevyesti suljettuina, kuunnellen tuulen suhinaa. Hengitän syvään. Ilma on puhdasta ja piristää mieltäni kuin vastaleikatun nurmen huumaava tuoksu kesäisin. On talvi ja hämärää. Sininen hetki, joka tuo samalla mieleeni suomalaisen suklaan. Jossain kaukana kuulen linnun laulavan. Kuulenkohan omiani odottaessani jo malttamattomasti kevättä. Täältä näen myös muutamia talven jäädyttämiä järviä, muutamia niistä tuhansista, jotka kesäisin kimaltelevat kristallin kirkkaina. Oloni on tyyni ja rauhallinen, kuin järven pinta yöttömässä suviyössä.
Laskeudun alas. Sukeltaessani alla olevaan vanhaan metsään, tunnen olevani äiti Suomen turvallisessa sylissä. Hän on kaunis kuin joutsen, mutta samalla luja kuin koivu. Varmasti vakaa kuin Väinämöinen. Puhdas kuin lumi. Mitä kaikkea hän on kokenut! Havahdun ajatukseen kotona odottavasta lämpimästä saunasta, kiirehdin askeliani ehtiäkseni kotiin ennen pimeää. Lumi narskuu lapikkaideni alla.
Sauna, tuo suomalaisten intiimi seurahuone. Muutamalle penkkimetrille mahtuu isompikin suku. Mitä kuumempi, sen lähempänä olemme toisiamme. Löylyissä bussipysäkki-syndrooma tuntuu kaukaiselta mielentilalta. Ihmiset, jotka värjöttelevät ulkona viileässä, etäällä toisistaan, toivoen olevan jossain muualla, vaikka saunassa. Samat ihmiset, jotka hyppäävät lauteilta suoraan lumihankeen tai avantoon ja yhtä nopeasti takaisin saunaan. Suomalaisuuden täytyy olla kylmän ja kuuman vuoropuhelua. Melankoliasta keskikesän juhlien ilonpurkauksiin.
Suo, kuokka ja Jussi ja helvetinmoinen esi-isiemme sisu raivata Suomen metsät pelloiksi, käsin! Lapset, jotka kantoivat kortensa kekoon köyhien työläisperheiden toimeentulon eteen tekemällä pitkiä päiviä tehtailla. Mummut ja vaarit, joille oma henki oli toisarvoinen asia taisteluissa itsenäisen Suomen puolesta. Ei kysytty, onko kivaa ja onko pakko, vaan yhteisen hyvän eteen tehtiin töitä ja suuria uhrauksia aamuvarhaisesta yömyöhään. Kaikki nuo uhraukset kauniin Suomineidon puolesta. Todellista rakkautta isänmaata kohtaan.
Jokainen meistä on yhä edelleen tärkeä. Jokaista meistä tarvitaan. Yhdessä tekemällä mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Se on tasaarvoa parhaimmillaan. Jokamiehen oikeuksiimme kuuluu myös toisten huomioiminen. Jokainen meistä voi pyytää myös apua.
Yhteiskuntamme kelpaa malliksi maailmalla. Koulutuksemme on maailman kärkeä, meillä on lähes ilmainen terveydenhuolto, puhdas luonto, kirkkaat vedet. Makuja, joita saa hakea. Meillä on täällä hyvä ja turvallinen olla. Annetaan rakkautemme kotimaahamme näkyä ja olkaamme ylpeitä niin toisistamme kuin maastamme. Suomi on täynnä hyvää ja kaunista!
Rakkaudella,