Koronavirus on järkyttänyt perusturvallisuuttamme. Tämä tuli selväksi viimeistään Suomen hallituksen tiedonantojen ja valmiuslain käyttöönottoesityksen myötä. Olemme astuneet aikaan, jollaista emme ole ennen kokeneet.
Turvallisuudentunteemme onkin saattanut rakentua hieman harhaisten kuvitelmien varaan. Maailma ei ole vakaa, muuttumaton ja ennakoitavissa oleva. Eivät kulkutaudit, sodat, kansainvaellukset ja kulttuurien romahtamiset ole pelkkää historiaa. Ne voivat koetella myös meitä. Nytkin pieni virus sotki lyhyessä hetkessä arkemme perinpohjaisesti. Se koettelee myös yhteiskuntarakennettamme, toimeentuloamme, talouttamme ja turvaverkkojamme.
Tällainen poikkeustilanne saa Homo sapiensin toimimaan välillä kummallisesti. Tavaroita hamstratessaan ihmiset kuulemma tuntevat pystyvänsä jollain tavalla kontrolloimaan omaa ja läheistensä elämää. Että homma on hanskassa – vaikkei olekaan.
Historialliset ja ennenkokemattomat tapahtumat saavat kaikessa pelottavuudestaan huolimatta esiin myös ihmisissä piilevän hyvän.
Sosiaalisen median kanaville, puskaradioihin ja yritysten verkkosivuille on ilmestynyt postauksia, joissa kannustetaan tukemaan paikkakunnan pienyrittäjiä näinä hankalina aikoina. Yrityksiä pyydetään listaamaan viestiketjuun palveluitaan ja yhteystietojaan, jotta kuluttajat tietäisivät käyttää palveluita hyväkseen. Toisissa viestiketjuissa pyydetään karanteeniin joutuneita, riskiryhmiin kuuluvia ja huonosti liikkumaan pääseviä ihmisiä viestittelemään toiveitaan vapaaehtoisille auttajille esimerkiksi kauppakäyntien suhteen.
Kulttuurityöläiset ovat puolestaan käynnistäneet striimauspalvelun, jonka avulla voi kuunnella konsertteja kotonaan – ja tukea samalla taiteen freelancereita, joiden elinkeinoa koronavirus horjuttaa pahasti. Ylimääräisiä apurahojakin on ollut jaossa itsensä työllistäjille. Sosiaalisessa mediassa on myös jaettu sykähdyttäviä videoita Italiasta: kotikaranteeniin joutuneet ihmiset kokoontuvat kotiensa parvekkeille laulamaan ja musisoimaan yhdessä. Viesti on: me selviämme tästä.
Paljon on elämänsä aikana kuullut puhuttavan talvisodan hengestä. Miten suomalaiset kokosivat voimansa musertavalta tuntuvan uhan edessä, puhalsivat yhteen hiileen, auttoivat toinen toistaan, olivat epäitsekkäitä.
Usko ihmiseen on ollut viime vuosina tuon tuostakin koetuksella. Koronavirusepidemian aikana on tuntunut, että ehkä meillä sittenkin on toivoa. Että me välitämme toisistamme, autamme, tuemme ja uskomme parempaan tulevaisuuteen. Sinne voi päästä vain yhdessä.
Tove Janssonin luoma Tuutikki on tuumannut: ”Allt är mycket osäkert, och det är just det som lugnar mig.” Koitetaan opetella tällaista mielenrauhaa.