Maailma menee yhä hullummaksi.
Ennen elämä oli paljon turvallisempaa. Ei ollut näin paljon onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, kurjuutta, nälkää, väkivaltaa ja sotia.
Monet haluavat jopa sulkea silmänsä ja korvansa tiedotusvälineiltä. He eivät enää jaksa ottaa vastaan kaikkea sitä informaatiota, jonka viesti on: loppu lähenee. Maapallon kantokyvyn roimasti ylittänyt ihmissuku ja sen rappeutunut kulttuuri romahtavat aivan kohta.
Äskettäin Journalismin päivässä Helsingissä esitelmöinyt, tanskalainen Ulrik Haagerup oli samoilla jäljillä kuin Kempeleessä muutama viikko sitten luennoinut emeritusprofessori Esko Valtaojakin. Tämä Århusin yliopiston alaisuudessa toimivan Constructive Instituten toimitusjohtaja muistutti Valtaojan tapaan: On varhaishistoriamme syy, että vain huonot uutiset ovat hyviä uutisia. Luolaihmisen oli henkiin jäädäkseen pelättävä koko ajan pahinta. Ja me teemme edelleen samoin.
Kun päivästä toiseen kuulemme ja luemme vain huonoja uutisia, maailma alkaa näyttää sellaiselta. Huonolta. Vinolta. Pahalta ja synkältä paikalta.
Kun katselemme Rio de Janeiron slummien asukkaiden elämää, on vaikea ajatella, että rutiköyhien osuus on vuosikymmen toisensa jälkeen vähentymistään vähentynyt. Absoluuttisesti köyhiä ei tällä vauhdilla enää ole vuoteen 2030 mennessä.
Sodissa kuolee nykyään enemmän ihmisiä kuin ikinä ihmiskunnan historiassa. Väärin. ”Enemmän”-sanan tilalle pitää vaihtaa sana ”vähemmän”.
Tiesittekö muuten, että Suomen rauhanajan historian väkivaltaisinta aikaa ei eletä nyt? Henkirikoksilla mitattuna väkivaltaisin oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumoamisvuoteen 1932. Suomessa surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä asukasta kohti nykytilanteeseen verrattuna.
Rakentavan journalismin instituuttia vetävä Haagerup hoksautti kuulijoitaan. Sen sijaan, että tiedotusvälineet kertoisivat, mikä meni pieleen ja miksi, ne voisivat kertoa, miten asian voisi korjata tai tehdä paremmin.
Tämä tarkoittaa myös näkövinkkelin vaihtamista. Siirtymistä tästä hetkestä huomiseen. Uutisen nopeuden sijaan arvostettaisiinkin sen inspiroivuutta. Mitä- ja koska -kysymysten sijaan esitetään kuinka tästä eteenpäin- ja miten -kysymyksiä. Ollaan poliisin ja tuomarin sijaan rakentajia. Vaihdetaan dramaattisuus ja kriittisyys uteliaisuuteen. Etsitään konfliktien ja syyllisten sijaan ratkaisuja ja hyviä käytäntöjä.
Nopeassa klikkijournalismissa tie rakentavampaan otteeseen voi olla pitkä. Edelleen ihmiset haluavat lukea uutisen, jossa houkutellaan katsomaan kamalia kuvia ja lukemaan kauhuntäyteistä ja shokeeraavaa tarinaa.
Onneksi paikallislehdellä tämä matka ei ole niin kivinen. Päinvastoin: paikallislehti on kautta historiansa ollut ihmisten rinnalla kulkija, yhteishengen lisääjä ja paikkakunnalle juurruttaja. Tämä jos mikä on rakentavaa journalismia.
Aivan kokonaan en Haagerupin opetuslapseksi silti siirtynyt, kuten eivät monet muutkaan kuulijansa. Median tehtävä on kertoa edelleen myös siitä, mitä tapahtuu – vaikka se ei kaikkien mielestä aina kiva uutinen olisikaan.