Viikonvaihteen uutistarjonnasta mielenkiintoisin taisi olla STT:n Raiko Häyrisen kirjoittama ansiokas juttu ”maailman menestyneimmästä fysiikkavalmentajasta, urheilutähtien luottomiehestä” Marko Yrjövuoresta.
Julkisuudessa Yrjövuori on kertonut vastanneensa esimerkiksi kaikesta Los Angeles Lakersin supertähti Kobe Bryantiin lihashuoltoon liittyvästä. Edesmennyt NBA-tähti oli Yrjövuoren ”erityisvastuulla”.
Kohta kohdalta Häyrinen osoitti, että lähes kaikki Yrjövuoreen liitetyt tarinat ovat vähintäänkin liioiteltuja, ammattinimikkeestä alkaen. Hän oli ja on hieroja, ei fysioterapeutti.
No. Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu.
Saattaahan sitä yksi jos toinenkin kehuskella puolihuolimattomasti asioilla, jotka kuulija ottaa yllättäen ihan kirjaimellisesti. Ei ollut tarkoitus. Käännösvirheitä, väärinymmärryksiä ja sen semmoista. Sori siitä.
Mietteliääksi pisti sekin, että leegiolla toimittajia ei ollut mielenkiintoa eikä aikaa penkoa, pitävätkö Yrjövuoreen liitetyt maineteot paikkaansa. Ei ennen Häyristä.
Petteri Ala-Kivimäki kirjoitti Yrjövuoresta kaksi kirjaa. Hän ei tarkistanut ensimmäistäkään asiaa, jonka kansien väliin laittoi. Hän kirjoitti niin kuin Yrjövuori asiat kertoi. Kyse oli luottamuksesta ja Markon tarinasta, Ala-Kivimäki perusteli.
Toisaalta elämäkerta on elämäkerta, ei journalismia. Silti voisi olettaa, että elämäkerroissa kerrotut asiat ovat ainakin niin tosia, kuin asianomainen itse ne muistaa. Yrjövuoren tapauksessa kyse ei voinut olla väärin muistamisesta.
Tämä uskomaton tarina saa myös tutkiskelemaan itseään. Miten monta kertaa on vain uskonut ja luottanut haastateltavan kertovan asian niin kuin se on? Penkomatta ja tarkistamatta, usein ajanpuutteeseen vedoten?
Aika usein on tosin tiennyt tai aavistanut, että värikynä on ollut käytössä tarinaa kerrottaessa tai ettei kaikkea asiaan liittyvää sanottu ääneen. Joskus nämä asiat voi tuoda esiin jutun rivien välissä, usein riveilläkin. Suoranaiseen vedätykseen olen törmännyt harvoin.
Kerran niin kuitenkin kävi. Eräs pohjoispohjalainen muusikko lähetti toimitukseen tiedotteen, jossa kertoi voittaneensa instrumentillaan merkittävän kansainvälisen kilpailun. Pistin lehteen tiedotteen perusteella lyhyen uutispätkän asiaa sen enempää miettimättä. Seuraavana päivänä soi puhelin. Klassiseen musiikkiin perehtynyt kollega soitti ja kertoi, ettei kyse ollut mistään voitosta. ”Se kilpailu on kuin soittajien match show, jossa lähes jokainen saa sertin”, kollega kertoi. Silloin nolotti, vaikken ollut ainut, joka ”uutisen” nielaisi. Myöhemmin toimittaja teki perusteellisen jutun muusikon muistakin kyseenalaisista ”saavutuksista” ja suoranaisista vedätyksistä.
Tarinoiden opetus: On oltava tarkkana. Koko ajan.
Heli Rintala
heli.rintala@rantalakeus.fi