Lahtelaisen pitserian ovi käy. Kolme harmaahiuksista rouvaa, Kirsti, Liisa ja Pirkko tulevat lounastamaan. Ystävykset eivät olleet nähneet muutamaan viikkoon, ja heillä oli paljon kerrottavaa toisilleen.
Pirkko julisti ensi töikseen tarjoavansa pitsat myös Kirstille ja Liisalle. Hänhän oli heidät lounaalle houkutellutkin.
Kirsti, Liisa ja Pirkko olivat kaikki leskiä. Aviomiehet olivat kuolleet jo ajat sitten, joten tästä ystäväpiiristä oli tullut kaikille melkein kuin perheen korvike. Kaukana asuvat lapset nimittäin kävivät kylässä vain harvakseltaan. He soittelivat kyllä – rouvat muistuttivat toisilleen – paitsi viime viikolla Kirstille.
Kirstin kännykkä meni nimittäin rikki. Hän hankki kyllä hetimmiten uuden, mutta se oli hyvin hankala käyttää. Entinen oli parempi, pikanäppäimineen kaikkineen.
Liisa harmitteli ystävilleen sitä, ettei aina noteerannut näiden sanomisia. Ei hän epäkohtelias ollut, vaan kuulon kanssa oli hieman haasteita. Lääkäri oli suositellut kuulolaitteen hankkimista, mutta Liisa ei ollut vielä kypsä ajatukselle.
Kirstiä huolestutti se, että hänelle on ehkä kehittymässä kaihi. Miten se itsenäinen elämä sitten sujuu, jos näkö menee?
Pirkko taas oli tokaissut lääkärilleen rempseästi, ettei häntä kannata tutkia tarkemmin, koska hän on jo niin vanha. Mitä sitä suotta yhteiskunnan varoja tämmöiseen tuhlaa!
Kirsti kertoi paljon juttuja harrastuksistaan, sillä hän oli aktiivijäsen esimerkiksi suomalais-saksalaisessa yhdistyksessä.
Kirstin ystävä Antti piti antikvariaattia, ja häneltä Kirsti sai ilmaiseksi saksankielisiä kirjoja. Hän vei ne yhdistyksen käyttöön. Vastapalvelukseksi Kirsti toimitti Antille silloin tällöin konjakkipullon.
Pirkon mielestä konjakkipullon saati munkkien vieminen ei ollut hyvä idea, koska Antilla on niin valtavan iso maha. Ja saattoi se Antti joskus juoda vähän liikaa.
Välillä Liisan puhelin soi. Puhelimessa oli hänen autoileva ystävättärensä. Liisa kertoi olevansa syömässä tyttöjen kanssa eikä pääsisi ihan heti käymään aviomiesten haudoilla, niin kuin suunnitelma oli.
Soittajalla oli hieman kiire, joten haudoilla käynnin yhteyteen suunniteltu apteekkikäynti päätettiin jättää tällä kertaa väliin.
Liisalla oli onneksi lääkkeitä vielä kymmeneksi päiväksi.
Syötyään Kirsti, Liisa ja Pirkko sopivat tapaavansa pikaisesti uudelleen. Pirkko kävi kassalla maksamassa laskun ja oli kompastua matonlaskokseen.
Pukeuduttuaan ulkovaatteisiin kolmikko tarkisti, etteivät heidän kävelykeppinsä olleet menneet sekaisin. Olivathan ne, Liisan ja Kirstin kepit kun olivat niin samannäköiset.
Rouvat olivat ehtineet jo ovelle, kun tarjoilija juoksi heidän peräänsä. Hän toi Liisalle tämän tuolille unohtaman käsilaukun.