Kolumni

Erja Oi­ka­ri­nen: Kirkko on mukana ar­jes­sa, myös Ah­ven­mark­ki­noil­la Var­ja­kas­sa

-
Kuva: Mirko Kovalainen

Lumijoen Varjakassa oli viime sunnuntaina Ahvenmarkkinat. Perinteisen tapahtuman järjesti Varjakan aktiivinen kyläyhdistys ja Lumijoen kunta. Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä ja tunnelma oli hyvä. Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty. Alue oli iso ja kojut sijoiteltu väljästi. Sateensuojaakin löytyi yli painavilta sadekuuroilta.

Olimme työkaverini Mailin ja kirkkokuoron kanssa siellä pitämässä pienen hartaushetken. Äänentoistoauton vieressä meille annettiin mikrofonit ja siinä sitä oltiin, kaikki uudessa tilanteessa.

Katselin siinä laulaessa kirkkokuorolaisia, ja ohi käveleviä ihmisiä. Joku katsoi uteliaasti, joku ohitti nopeasti. Joku pysähtyi lähistölle. Kaiuttimia oli ympäri aluetta. Olin niin ylpeä meidän kuorolaisista, jotka rohkeasti lähtivät tällaiseenkin tilanteeseen.

Pari vuotta sitten julkisuudessa keskusteltiin, saako kirkko näkyä julkisessa tilassa. Suvivirsi-case oli pinnalla ja keskustelu kävi, oliko se nyt sopivaa laulaa suvivirttä julkisesti.

Uskonto on osa ihmisenä elämistä, sekä psykologisessa että sosiologisessa mielessä. Kirkko kylän keskuksena tai kaupunkikuvassa kantaa paitsi kulttuurihistoriallista tai kotiseutumerkitystä, myös hengellistä sanomaa. Ei näitä merkityksiä voi kieltää. Viimeiseen jokainen voi liittyä, jos tahtoo.

Uskopakkoa ei ole. Mahdollisuus uskoa on. Uskonnon ja uskon näkyminen julkisessa tilassa on osa positiivista uskonnonvapautta. Liitän sen jopa ihmisoikeuteen.

Ihmisellä on oikeus uskoa, ja samalla myös velvollisuus antaa toiselle ihmiselle vapaus uskoa tai olla uskomatta. Jos uskonto ja siihen liittyvät symbolit riisuttaisiin julkisesta tilasta, se olisi yhdenlaista totalitarismia sekin.

Kyläyhdistyksen ruokailukatoksessa Aimo ja Pentti soittivat haitaria ja jututtivat ja laulattivat yleisöä. ”Elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen”. – Mitäpä kirkkoherra tähän sanoo, kysyi Pentti.

– Meillä on tämä hetki, joten antaa mennä vaan, kirkkoherra vastasi.

Meillä on tämä, nyt elettävä hetki, Jumalan antama ajallisessa elämässä väliaikainen hetki. Joka kuitenkin voi sisältää niin paljon hyvää juuri nyt. Mutta meillä on myös pysyvä koti. Väliaikaisuuden hauraudessa saamme pitää näkyvillä merkkejä myös siitä. Pysyvästä, iankaikkisesta elämästä Jumalan luona.

Erja Oikarinen

Kirjoittaja on Lumijoen kirkkoherra.