Kolumni

Emma miettii oikeita valintoja

-
Kuva: Emma Ylikosken kotialumi

Monella nuorella suurimman osan arjesta ja ajasta vie opiskelu. Aikuisuuden avaruuteen siirtyessä opiskelun tilalle hivuttautuu työ.

Ja sittemmin työ vie sen valtavan aikamäärän, jolloin kellon viisarit tikittävät kahdeksasta neljään. Ajan, jolloin voisi tehdä myös kaikkea muuta: nukkua, harrastaa, matkustaa, sisustaa, nauttia, lukea tai vaikka runoilla.

Vaikka työ vie aikaa muulta elämältä, ei tarkoita, että työ olisi pahasta. Päinvastoin se tarkoittaa, että työstä täytyisi voida nauttia, ja töissä olisi hyvä kyetä ehkä jopa toteuttamaan itseään.

Työhönsä leipääntyneistä kuulee liian usein. Kodin ilmapiiri surkean työn ansiosta vaihtuu onnellisesta vähemmän onnelliseksi ja elämän laatu laskee – lehmän hännän tavoin. Uudestaan kouluttautuminen ja elämän aloittaminen on kuulemma ”kallista ja vaivalloista”.

Voiko vika olla asenteessa? Voisivatko työhönsä tyytymättömät aikuiset katsoa maailmaa vähemmän kyynisesti, nähdä mahdollisuuksia ja edes yrittää kouluttautua mieluisampaan ammattiin. Aikaa on, jos sitä tekee, rahaa voi kerätä, koska sitä aikaa on.

Tietenkään asia ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen kuin se tällaiselle kokemattomalle ja tietämättömälle nuorelle näyttäytyy. Vai onko?

Ehkä ammatin ei pitäisi olla niin voimakkaassa asemassa määrittämässä elämää. Se voisi olla rutiini, joka antaa pohjan turvalliselle elämälle. Kehykset, joita noudattaisi, mutta joista poikkeaminen halutessaan olisi mahdollista ilman suurempia vaikeuksia.

Elämä on hiukan lyhyt väärille valinnoille. Lyhyt se on muutenkin, mutta on kohtuutonta, jos elämästä 50 prosenttia koostuu vastenmielisestä työstä: elämästä tauosta taukoon, viikonlopusta viikonloppuun, lomasta lomaan. Joka tapauksessa olisi helpompaa, jos työn valitsisi jo alussa oikein.

Kun nuori koettaa muodostaa ehyttä identiteettiään, päässä pyörii kysymyksiä. Minulla – monilla muillakin – valinta siitä, mikä haluaa olla ja mitä haluaa tehdä, tulee aikaisin ja vaikeana. Aikaista ja vaikeaa se on ainakin silloin, jos ei tiedä kuka on, mikä paikka maailma on, eikä välttämättä edes, mitä ammattivaihtoehtoja on olemassa.

Valinta olisi helpompi, jos aikaväli varhaisnuoresta työelämässä eläväksi aikuiseksi olisi pidempi. Jos eri ammateista kerrottaisiin jo lapsena ja nuorena. Etenkin yläasteella ammatteja pitäisi esitellä ajatuksia herättävästi. Joku yksittäinen henkilö tietyltä alalta kertoisi ammatin konkreettisesta puolesta, ilman kuivia diaesityksiä!

Lukio voisi olla entistä enemmän yleissivistyksen kartuttamista varten: paikka, jossa ei olisi niin suurta merkitystä sillä, mitä kirjoittaa, vaan sillä, kuinka hyvin.

Inspiraatioiden ja innon seuraaminen on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Se ilahduttaa, puskee eteenpäin. Se auttaa elämään omaa Peter Panin elämää – vanhenemisesta huolimatta.

Kypsemmin ajateltuna on vakaampaa ja tuotteliaampaa hankkia suunnilleen hyvä ammatti, työskennellä siinä, ja vaihtaa alaa vain, jos taakka on yksinkertaisesti liian raskas.

Olisi kenties ikävää myös Suomen valtion kannalta, mikäli kaikki lähtisivät kouluttautumaan turvallisilta kaupan kassoilta tai toteuttamaan omituisia inspiraatioita ympäri Filippiinejä.

Onko tuotteliaisuus kuitenkaan nykyään se, mitä elämän vivahteiden seasta haetaan? Vai onko tavoiteltu elämä sitä, että koetaan ja nähdään mahdollisimman paljon – otetaan elämästä kaikki irti ja haalitaan kokemuksia.

Kokemuksia, joita voi vanhana keinutuolissa muistella ja mumista hiljaa itsekseen: “Kilpikonna Kreikassa puraisi varpaasta, vaikka olisi sillä ollut ruokaakin.”

Emma YlikoskiKirjoittaja on Tyrnävän nuorisovaltuuston edustaja.