Kiersin Tupoksenlenkkiä aikuisen tyttäreni kanssa joulun välipäivinä. Tie oli liukas ja vastatuuli uhmakas. Havahduin, kun hän sanoi, että hän ei kyllä halua takertua menneeseen.
– Ohoh. Suurta viisautta nuoren ihmisen suusta. Sopisi elämänohjeeksi vanhemmillekin.
Nuoren elämänsä aikana hän oli oppinut jo jotain.
Ihminen onnistuu ja epäonnistuu. Tasaisen varmasti sitä tapahtuu kaikille, eri elämänaluilla, työssä ja ystävyyssuhteissa, perheessä ja parisuhteessa.
Epäonnistuminen, vaille jääminen tai epäoikeudenmukainen kohtelu myrkyttää hetkellisesti mielen. Sinusta itsestä riippuu nautitko mielen myrkytyksen vastalääkkeen vai et!
Kuinka usein jarru uudelleen yrittämiselle olen minä itse. Kuritan itseäni uskomalla, että yksi epäonnistuminen tarkoittaa epäonnistumista myös seuraavalla kerralla.
En anna itselleni anteeksi ja unohda, vaan takerrun, jään jumiin ja haudon synkkiä. Sohvasta tulee luottokaverini ja murehtimisesta ainut iloni.
Mitäpä se hyvejää, puhelen itselleni kuin puolankalainen pessimisti.
Mutta eihän sitä elämää niinkään kannattaisi elää, että jää jumiin menneisyyteen ja ei usko hyviin mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Suurin haitta siitä on itselle. Lisäksi myös läheisille, jotka kärsivät vierellä kun eivät pysty auttamaan.
Puhumalla, uskaltamalla puhua epäonnistumisestaan, voi päästä eteenpäin. Vertaistuki auttaa. Erityisesti sellainen vertaistuki, jossa ollaan rehellisiä ja avoimia molemmin puolin. Pessimistin kanssa puhuminen auttaa hiukan vähemmän.
Myös ammattinsa puolesta kuuntelevat ja auttavat ihmiset voivat olla avuksi elämän mielekkyyden takaisin saamisessa.
Suosittelen valoisaa tukijaa, joka rohkaisee siihen, että hyviä asioita voi tapahtua kaikille, kaikissa elämänvaiheissa ja kaikenlaisten elämänkokemusten jälkeen. Edesmennyt presidentti on sanonut rohkaisevasti: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.
Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat, vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat!