Isäni oli ahkera penkkiurheilija. Vaikka nojatuolisykkeen nostattaminen olikin pääasiassa hänen harteillaan, istui koko perhe toisinaan television ääreen seuraamaan suomalaisurheilijoiden edesottamuksia.
Erityisesti mäkihyppy kiinnosti. Ja Nykäsen Matti. Muistan pikkupoikana tehneeni äidinäidin pyörätuolista hyppyrimäen, askarrelleeni pahvi-Matin sekä pahvi-Jensin (Weissflog) ja aloittaneeni oman mäkiviikon. Tottakai Matti voitti aina. Elämä oli laiffia.
Hiihtoakin perheessämme seurattiin. Joskus lapsena onnistuin saamaan Mika Myllylän nimikirjoituksen. Olihan se hieno hetki! Karpaasi raaputti nimensä ruutupaperille. Aarre oli suuri.
Lapsuudessani ihailemani urheilijat ja muut urheilusattumukset tulivat vahvasti mieleen Rion olympialaisten alla. Näin vanhetessa lapsuusmuistoilla on yhä keskeisempi rooli. Samalla asioita peilaa oman jälkikasvun tekemiseen.
Rion olympialaisista en menneiden mäkiviikkojen kaltaisia elämyksiä saa. Kun kisat perjantaina alkoivat, käynnistin yhden miehen hiljaisen boikotin.
Syitä on useita. Olympialiike on mielestäni hakoteillä. Tuon tuosta paljastuu vilppiä ja kähnäystä, korruptiota ja politikointia, minkä ei soisi urheiluun kuulua millään tavalla. Viimeisin niitti oli Kansainvälisen olympiakomitean linjaus paljastuneeseen laajaan doping-vyyhtiin. Mielestäni komitean olisi pitänyt ottaa asiassa tiukka linja, eikä syytää vastuuta lajiliitoille. Munatonta touhua, sanoisin.
Olympiakisojen ympärillä hirvittää myös rahan älytön tuhlaaminen. Uusien kisapaikkojen rakentaminen maksaa hirvittävästi, ja usein ne jäävät muutaman aktiiviviikon jälkeen käyttämättömäksi. Esimerkkeinä vaikka Ateena ja Sochi. Turistejakaan paikat eivät juuri kisojen jälkeen kiinnosta.
Itse kannatan kisojen jakamista useiden kaupunkien ja maiden harteille yhtä aikaa. Yksinkertainenkin ja jo olemassa oleva voi olla toimivaa ja kaunista. Suomellakin voisi olla mahdollisuus isännöidä olympialaisia tulevaisuudessa järkevillä kustannuksilla, jos kisat voitaisiin jakaa. Olisi pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan, jos onnistuisimme luomaan Pohjolan olympialaiset.
En minä Rion takia yöuniani menetä. Menen mieluusti kannustamaan vaikka paikallisen pesäpallo- tai yleisurheilukentän reunalle. Suuria tunteita kokee hyvin vaikka junioriurheilun parissa. Siellä kun palkinto ei ole ykkösasia, vaan tärkeintä on osallistuminen ja hyvä fiilis.