Se yllätti minut jonottaessani vuoroani bensa-automaatille.
Apinanraivo!
Olin jonossa kolmantena, mutta bensatankin sijainnin vuoksi nokka kohti muita jonottajia. Kun olisi ollut vuoroni mennä mittarille, jonon jatkoksi minun jälkeeni liittynyt autoilija ehti ensin ja ryykäsi tankkauspisteen tuntumaan. Eikä väistänyt, vaikka viittoilin ja tööttäilin. Töykeästi hän hilasi Mondeonsa keulan erittäin lähelle oman autoni nokkaa yltääkseen bensapistoolille.
Nousin autosta ja kerroin tälle keski-ikäiselle miehelle kovaääniset faktat siitä, kenen vuoro olisi ollut ja kenen ei. En sentään turvautunut alatyylin sanastoon, vaikka mieli teki.
Mies kohautti olkapäitään ja ilmoitti, ettei ollut nähnyt minua. Vaikutti hyvin välinpitämättömältä ja ylimieliseltä, tulkitsin.
Kiukusta pihisten istahdin autooni ja käytin miehestä kaikki keksimäni halventavat nimitykset. Kapteeni Haddock olisi jäänyt minulle kirkkaasti toiseksi. Väkivaltafantasioitakin kävin mielessäni läpi.
Arvatkaapa vain väistinkö, jotta mies pääsisi autonsa tankattuaan lähtemään? En tietenkään. Peruuttaa sai.
Vielä kotiin ajaessani olin raivoissani. Rauhoittuminen kesti kauan, kauan.
Rauhoituttuani mietin, oliko tämä uuvuttava raivo missään suhteessa kokemaani vääryyteen.
Auton tankkaamiseen kului aikaa ehkä viisi minuuttia enemmän kuin suunnittelin. Kukaan ei vahingoittunut, eikä aineellisiakaan vahinkoja tullut. Minä menetin ainoastaan mielenrauhani, senkin vain hetkeksi. Miksi poltin niin totaalisesti hihani toisen moukkamaisuuden vuoksi?
Eräässä lehtijutussa selitettiin liikenneraivoa sillä, etteivät ihmisen normaaliin käytökseen kuuluvat softausmekanismit toimi, kun hän istuu peltilaatikkonsa sisällä. Autoon ei näe kanssa-autoilijoiden ilmeitä ja eleitä, ei kuule hänen ääntään ja äänenpainojaan. Kun sanaton vuorovaikutus ja viestintä on poikki, älykäs kädellinen ei olekaan enää sosiaalinen eläin, joka osaa säädellä käytöstään.
Siksi sekä liikenteessä että myös nettikeskusteluissa havaitaan primitiivireaktioita. Samasta syystä jotkut muuttuvat näillä foorumeilla kusipäiksi – elleivät ole sitä jo entuudestaan.
Tälläkin etuilleella kusipäällä oli mahdollisuutensa.
Hän olisi voinut sanoa anteeksi. Pelkkä sorikin olisi riittänyt.
Jos hän niin olisi tehnyt, ei tämä nk. sosiaalinen eläin olisi enää kotimatkalla miettinyt, millaisia sopimattomia kuvioita olisi halunnut naarmuttaa Mondeon konepeltiin.