Koronakevään aikana minun korvani herkistyivät. Itkutippoja niistä ei tullut, vaan jostain syystä ne alkoivat keskittymään puhuttujen sanojen yksityiskohtiin. Kuuloelimeni poimivat tätä nykyä hyvin helposti ihmisten julkituloista verbien turhat ja ylimääräiset konditionaalimuodot.
Uutisointia seuratessa virologien, virkamiesten ynnä muiden asiantuntijoiden viljelemä ehtomuoto alkoi pidemmän päälle ärsyttää. Sanoisin, toivoisin, uskoisin. Ei tähän ehkä ihan joka päivä törmännyt, mutta riittävän usein.
Kun puhuu -isi-muodossa, sanominen, toivominen ja uskominen edellyttää jotain tapahtuvaksi. Nämä täytettävät ehdot tosin jäävät hämärän peittoon. Niitä ei ikinä mainita, koska niitä ei ole olemassa.
Kielitoimiston ohjepankin lyhyessä ohjeessa sanotaan, että konditionaalimuoto voi synnyttää ilmaukseen epäsuoran toiveen tai pyynnön vaikutelman. Tällainen epäsuora ilmaisutapa on tulkittavissa kohteliaaksi.
Ottaisin kupin kahvia.
Itse en asiaa osaa näin tulkita. Pandemiasta, poikkeustilasta tai jostain muusta vakavasta asiasta puhumiseen eivät päde samat säännöt kuin virvoikkeen pyytämiseen. Ei vaikka viestintäkonsultti niin mainostaisi.
Ohjepankin pidemmässä ohjeistuksessa isittelylle annetaankin muita ulottuvuuksia. Konditionaali-ilmaisulla voi olla näennäisesti etäännyttäviä tai jopa puhujan häivyttäviä vaikutuksia. Samaten konditionaalin avulla voidaan yrittää pehmentää suoraa mielipiteen ilmaisua.
Nämä kaksi jälkimmäistä ovat ne syyt, miksi ehtomuotoinen tarinointi ottaa aivoon. Ikävistäkin asioista pitää pystyä puhumaan rohkeasti ja tarvittaessa kovasti ja kaunistelematta. Ei silloin kuulu häivyttyä tai pakoilla.
Onneksi elämä alkaa vähitellen vapautua. Ihmiset saavat nähdä toi-siaan, tapahtumat alkavat pikkuhiljaa pyöriä ja urheilusarjatkin pääsevät käynnistymään. Toki talouden rattaat ovat solmussa pitkän aikaa, isompia festareita saa odotella tovin jos toisenkin, eivätkä kaikki omaiset pääse vieläkään hoivalaitoksiin tervehtimään rakkaitaan, mutta ehkä tunnelin päässä näkyy jo valoa. Normalisoituminen on alkanut.
Kenties ehtomuodon makustelukin päättyy.
Vaikka koronaviestintä joskus näppylöitä aiheuttaakin, varsinaisia poikkeustoimia on hankala kritisoida. Historiasta ei löydy vertailupohjaa. Ja jos kiikkulauden toiseen päähän istutetaan länsinaapuri, tilanne vaikuttaa ihan hyvin hoidetulta.
Sanoisin, että asiat ovat loppujen lopuksi vähintäänkin kohtalaisella tolalla, jos kiukkua pitää kiskoa kolmesta ylimääräisestä kirjaimesta tai yhdestä turhasta sanasta.