Pysähdyn loppukesän iltana katsomaan ikkunasta ulos. Ulkona on sateinen keli, ja ilta on normaalia hämärämpi. Tiedän, ettei lähes koko päivän kestävä pimeys ole ihan vielä saavuttamassa minua, mutta mieleeni alkaa väistämättä hiipiä tuleva syksy ja talvi. Miten pimeästä, loputtomalta tuntuvasta ajanjaksosta voi selvitä? Jälleen kerran.
Pian herään aamuisin kolkkoon kylmyyteen, eikä paksuinkaan aamutakki riitä lämmittämään. Pian näen hetken kestävästä päivänvalosta vilauksen ikkunasta vain silloin, kun maltan nousta työpöytäni äärestä hakemaan viidennen jättikupillisen kahvia. Kuudetta hakiessa ulkona onkin ilta jo pimenemässä.
Pian taas värjöttelen työpaikalla kosteissa sukissa, kun loskaräntää pääsi taas livahtamaan jostain kengänpohjan liitoksesta sisään. Pian taas joudun lähtemään työpäivän aamuna autolle aiemmin, jotta kerkeän putsata auton lumikerroksesta. Pian taas kauhistelen toppahaalarissani muiden tennareiden ja housun lahkeiden välistä pilkottavia paljaita nilkkoja. .
Säikähdän ajatuksiani ja huomaamattani puistautan päätäni kääntäen samalla katseeni pois ikkunan luota. Muutamassa sekunnissa kerkesin käydä läpi kaikki ikävät ajatukset tämän kesän loppumisesta. Karkaan äkkiä kauemmas ikkunasta, ja koen pääseväni jollain tapaa turvaan. Sieltä syksy kuitenkin taas pian tulee, eikä sitä pääse pakoon.
Keskustelin aiheesta ystävieni kanssa ja moni tunnisti kuvailemani ajatukset päättyvästä kesästä. Yksi ei kuitenkaan suostunut jakamaan samaa ajatusmaailmaa ja suorastaan ihmetteli synkkämielistä päivittelyämme. Me muut hiljennyimme ja pysähdyimme kuuntelemaan tätä lähes ärsyttävän positiivista ajattelua.
Niin no, toisaalta.. Olemmehan me tosiaan saaneet viime aikoina nauttia poikkeuksellisen lämpimistä ilmoista, vaikka normaalisti kesävaatteet olisi pitänyt viedä jo aikoja sitten varastoon ja tuoda sieltä tilalle jotain lämpimämpää päällepantavaa. Lisäksi olin lähes tyystin unohtanut sen, että ennen harmaata loskasäätä on tulossa vielä kaunein väriloisto, kun puiden lehdet vaihtavat väriä syksyn sävyihin. Lisäksi olohuoneen pöydällä on lojunut pitkän aikaan tyhjillään olevia tuikkukippoja. Kaappeihin olen hamstrannut liudan tuoksukynttilöitä, joiden pitäisi päästä jo pikkuhiljaa käyttöön.
Sammutan valot, kaivan esiin tulitikut ja sytytän kynttilät. Kaivaudun viltin pohjalle lämpimän teen kanssa. Olohuoneen täyttää erilainen valo, mihin kesällä kerkesin tottua. Se ei kuitenkaan tunnu yhtään sen huonommalta. Itse asiassa, jopa aika täydelliseltä.
Syksy, olet ehkä sittenkin tervetullut!